Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 65 hakutulosta
Hidasta vanhenemista
Kuinka käännät kehosi kelloa taaksepäin. Ikävuotesi eivät määritä biologista ikääsi, vaan siihen voit vaikuttaa toiminnallasi ja elämäntavoillasi. Koskaan ei ole liian myöhäistä …
Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii
On sanottu, ettei Venäjää voi ymmärtää järjellä. Väite ei pidä paikkaansa. Värikkäästi ja yleistajuisesti kerrottu Venäjän tarina alkaa Kiovan Venäjästä 800-luvun lopulta, kulkee …
Talouden ilmestyskirja
Onko Suomen suuntana talouden ulkomuseo? Painava puheenvuoro talouden suunnanmuutoksen välttämättömyydestä. Tulevaisuutemme näyttää Pohjolan surkeimmalta ja talouspolitiikkamme on …
Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu
“Nimeni on Matthew, vaikka sinä saatat tuntea minut toisella nimellä.” Frendit-sarjasta tuttu näyttelijä vie lukijat supersuositun komediasarjan kulissien taakse ja muistelee …
Ulvilan murha
Mitä Ulvilassa todella tapahtui? Jukka S. Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa 1.12.2006. Syylliseksi epäilty puoliso Anneli Auer vapautettiin oikeudessa. Jääkö yksi …
Lapinlahden Linnut
Kiroillaan, ryypätään ja ollaan munasillaan. Hyppää mukaan poskettomalle vuoristorata-ajelulle riemukkaiden kiertuetoilailujen, katkerien erotilitysten sekä sketsien ja kappaleiden …
Ajattele isosti
Lopeta ajelehtiminen ja ala olla hyödyksi! Arnold Schwarzeneggerin opeilla menestyt. Arnold Schwarzenegger ei esittelyjä kaipaa. Nyt hän kertoo avoimesti ja huumorilla, miten …
Jääkylmä aurinko
”Jääkylmä aurinko on mieletön pakkaus! Upea Islanti, hyytävä mysteeri ja pimeää rahaa jahtaava bad-ass yksityisetsivä Áróra. Tämä teos on yksi parhaista!” - Dekkaristi Satu …
Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö
Kepulia peliä yhteisillä rahoilla. Kertomus siitä, kuinka keskustapuolueen nuorisojärjestön ”kristillis-siveelliseltä pohjalta ja rikollisuuden torjumiseksi“ perustama säätiö …
Jälkisuomettumisen ruumiinavaus
Jälkisuomettuneisuuden ilmentymät hämmästyttävät. Pääset lukijana tekemään moraalisia, ehkä juridisiakin johtopäätöksiä kärkipoliitikoistamme. Suomi käytti Nato-optionsa …
Verenpunainen meri
Kidnapattu nainen. Kansainvälinen salaliitto. Tapahtumapaikkana sumuinen Islanti. Islantilaisen liikemiehen vaimo on kidnapattu. Hän pyytää apua Áróralta, joka on palannut maahan …
Kesä Espalla
80-luvun katusoittoa ja herkkää betonia. Ali Alikosken ja Asko Kallosen kipparoiman katubändin kiihkeässä musiikissa tiivistyi kasarin kesä sekä vapauden tunne. Aurinko paistaa, …