Filter
Teknik
Filter
Teknologia potenssiin x - Kohtaa tulevaisuus -teos havahduttaa näkemään maailman nopean muutoksen. Teknologiateollisuuden julkaiseman teoksen tavoitteena on saada aikaan …
Fossiilitalous on jäämässä taakse, ja maailma siirtyy hyödyntämään yhä enemmän uusiutuvia luonnonvaroja. Niistä tärkeimpänä pidetään Suomessa metsien, peltojen ja vesien tuottamaa …
Miksi robotit herättävät niin monissa pelkoa? Joillekin robotti on mielikuvissa yhtä kuin ihmisen näköinen tunteeton kone, joka uhkaa viedä ihmiseltä työt. Vai onko kyse …
Tämä kirja on kirjoitettu sitä varten, että meidän ammattikuntamme, organisaatiomme, jossa työskentelemme, alamme opiskelijat, sinä ja minä voisimme ravistella ajatuksiamme ja …
Tutkimus pohtii kirjan sähköistymiseen ja sähkökirjan valtavirtaistumiseen liittyviä ongelmia ja luo niihin ratkaisuja.Teknologian valtavirtaistuminen edellyttää innovaation …
Kaikki tietävät jotakin hotelleista. Mutta ani harva tietää hotelleista kaiken. "Hotellimuistelmat" on totaalinen läpileikkaus yhden hotellin vaiheista viideltä eri …
Energiakäänne on ajatuspaja Vision tutkimus, jossa vertaillaan Suomen ja Saksan energiapoliittisia valintoja.Saksassa on tuettu tuuli- ja aurinkovoimaa erittäin voimakkaasti …