Filter
Skönlitteratur
Filter
Jusu Annalan runoissa on karkean kaunista metalyriikkaa ja ajoittain surrealistisiakin näkyjä. Ne kantavat mukanaan sanomaa ihmisyydestä, jonka olennainen osa on myös …
Tarita Ikosen proosarunoteos Puhun niin kuin itsemurhakirjeissä puhutaan on selonteko itsetuhosta ja itsemurhasta. Isästä joka kuoli, tyttärestä joka halusi kuolla. Runot avaavat …
Lassi Rajamaan runoissa liikutaan kalustetuissa huoneissa, pihakeinussa, hautausmaalla, rannalla. Mutta tavalliset paikat ja asiat saavat uusia merkityksiä:"jotain on …
Pompejilaisten viimeiset päivät ennen Vesuviuksen purkausta. Roolirunoja, joissa kertojina pompejilaiset itse. Tutkimustietoon perustuva teos tuo historian nykylukijan iholle.
Runoissa sukelletaan holokaustin ytimeen ja valaistaan sitä sisältäpäin. Teos alkaa lasten matkasta Euroopan halki ja kasvaa kuvaukseksi juutalaisen kansan tuhosta Puolan …
Nykypäivän nuoren ihmisen hankala kasvuympäristö. Suorituspaineita ja niistä irti pyristelyä. Kieli rönsyilee ja sen rajat venyvät ja paukkuvat runoissa.Viime keväänä …
Runokokoelma ponnistaa ihmiskunnan alkukotina tunnetusta, Itä-Afrikassa sijaitsevasta Olduvain rotkosta. Rotko on yksi merkittävimmistä esihistoriallisista kaivauskohteista ja …
Erkki Wideniuksen runoissa pohditaan historiaa, kulttuuria, rakkautta - tätä ihmisen maailmaa, usein myös katvepuolelta. Vaikka runoissa liikutaan arkisissakin ympyröissä, …
Miten muoti demokratisoitui 1920-luvulla ja mitä Henry Parland siitä ajatteli?Miksi Gabriele D'Annunzio muistetaan julkkiksena mutta ei enää kirjailijana?Mikä tekee Karl …
Huoli ihmisen ja planeetan tilasta. Matka alkuräjähdyksestä lajien syntyyn ja lajien katoon, viidakosta Huippuvuorille, merenpohjasta kuun kamaralle, tähän päivään ja pitkälle …