Filter
Skönlitteratur
Filter
Diakonissasisar Kerstin työskentelee 1920-luvulla Helsingin kaupungin veneeristen tautien sairaalassa, joka tunnetaan kansanomaisesti Kuppalana. Enimmäkseen prostituutiosta ja …
Hän on 19-vuotias ja juuri valmistunut ylioppilaaksi. Edessä on matka Sveitsiin työskentelemään orpokodissa kuten Sound of Musicin Julie Andrews. Todellisuus on kuitenkin aivan …
Autofiktiota ja sen parodiaa yhdistävä Varjotajunta kuvaa junamatkaa, hieman kuivaa croissantia, koti-ikävää, lapsen ihanuutta, jatkuvaa huolta ja saniteettitilojen …
Autofiktiota ja sen parodiaa yhdistävä Varjotajunta kuvaa junamatkaa, hieman kuivaa croissantia, koti-ikävää, lapsen ihanuutta, jatkuvaa huolta ja saniteettitilojen …
Äidit tekevät henkilökohtaista tilintekoa keskellä raemyrskyä. Yhteiskunnan hylkiöitä aivopestään ja uudelleenohjelmoidaan käytettäviksi poliittisissa mielenosoituksissa. …
Kirje lukijalleOlen kirjoittanut tämän teoksen rakkaudesta planeettaan ja taiteeseen. Se on kutsu maisemien pakahduttavuuteen, taiteen seismiseen olennaisuuteen ja …
Valohämy on tiettävästi yksi ensimmäisistä, ellei ensimmäinen, Suomessa julkaistu, kokeellinen, elektroakustisesti läpisävelletty äänikirja, joka on saatavilla …
On maaliskuinen aamuyö vuonna 2010. Rikoskonstaapelit Minna Perkola ja Tommi Pohjalainen seisovat Tattarisuolla ja katselevat edessään seisovaa asuntovaunua. Hyytävässä yössä …