Filter
Skönlitteratur
Filter
Erich Kästnerin Berliini kuhisee erikoislaatuisia ihmisiä ja ilmiöitä. Romaanin päähenkilö on valmistunut yliopistosta, mutta maailmanlaajuinen lama sysää hänet mainostoimittajaksi …
Kerrostalo sateessa esittelee 11 kolumbialaisen runoilijan keskeistä tuotantoa 1950-luvulta aina 1980-luvun alkuun. Yhteistä antologian kaikille runoilijoille on - heidän …
Aviador Kustannus ja kirjailija Hannu Luntiala järjestivät kaikille avoimen Art Breaks Walls- kirjoituskilpailun, jonka teemana oli ”kulttuurit kohtaavat”. Määräaikaan mennessä …
Janika Haataja yhdistää esikoisrunokokoelmassaan Kukkiva nahka uudella tavalla ylevää ja arkista. Kaupan ja teollisuuden tuotebrändit ovat runojen materiaalia yhtä lailla kuin oman …
Suonissamme virtaa Spoon River on Väestörekisterikeskuksen johtotehtävissä työskennelleen Hannu Luntialan ensimmäinen runokokoelma. Suomen Kulttuurirahaston runokilpailun …
Pekka Kytömäki (s. 1975) palaa uusimmassa, järjestyksessään viidennessä runokokoelmassaan Historian pienmiehiä tiiviiseen ja hiottuun runotyyliinsä. Sävyltään sekä vakava että …
Jyrki Pellinen (s. 1940) palaa uusimmassa teoksessaan 1960-luvun muistoihin, aikaan jolloin elämä oli yhtä runoa. Nuori runoilija istuu ravintoloissa ja kirjoittaa koko ajan. Aika …
Kirjoittaminen on viime kädessä keholla tehtävää työtä, niin kuin kaikki muukin inhimillinen toiminta. Kehon ja mielen yhteys on ymmärretty eri kulttuureissa kautta maailman, mutta …
Faust, tarina paholaiselle sielunsa myyneestä tohtori Faustuksesta, kuuluu länsimaisen kulttuurin kivijalkaan. Runomuotoon kirjoittamassaan näytelmässä kirjailija kysyy, mistä …
Miten kirjoittaa kaikkein traagisimmasta aikuisen ihmisen kokemuksesta, oman lapsen kuolemasta? Ja voiko kirjoittaminen tuoda lohtua? Arkea on kuitenkin elettävä, ja juuri arjen …