Filter
Skönlitteratur
Filter
Kirjassa (vihko) käsitellään tarvetta muuttaa sosiaalisia tulonsiirtoja koskevaa lainsäädäntöä tulevaisuudessa inhimellisemmäksi. Kirjoittajan näkemys on, että oikea suunta olisi …
"Uurteeton silkki on vain valon häivyttämä unohdus. Ryppyinen iho viisasten kirjan kannet, räiskyvän ilon hyvin käytetty rumpukalvo, uskon ja toivon turva, kaunein rakkauden …
Helsinkiläinen Minna on päässyt juuri ylioppilaaksi, mutta asiat eivät sen jälkeen mene aivan niin kuin nuori nainen oli suunnitellut. Ensin Minna jää puolentoista pisteen päähän …
Palkitun Maresin itsenäinen jatko-osa Naondel palaa ajassa taaksepäin, Punaisen luostarin perustamista edeltäviin tapahtumiin.Nuorille aikuisille suunnatussa kirjassa päähenkilöt, …
Hillevi ja Leila ovat sisaruksia. Hillevi on kuitenkin aina ollut se menestyjä heistä kahdesta; se joka kantaa kotiin kymppejä. Kun Hillevi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa …
Lukioikäinen Sanna elää muutosten aikakautta. Hän liittyy teatteriryhmään ja päättää vaihtaa päiväkoulun iltalukioon. Erityisesti teatteriryhmä tuo uutta potkua Sannan elämään. …
Ajoittain joutuu pulmalliseen tilanteeseen, kun ei oikein tiedä, minkä viinin valitsisi. Haluaisit ehkä myös löytää oman suosikkiviinisi. Tai tietää viinistäsi enemmän. Vanhan …
Liikenneonnettomuuden jälkeen Jari kotiutuu pitkän kuntoutusjakson jälkeen vieroitushoitoon tarkoitettuun asuntoon. Tukihenkilöiden avustuksella elämä lähtee taas liikkeelle ja …
Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.Trilleri joka pitää otteessaan kuin hyytävin pakkanen. Punainen kuin veri aloittaa vetävän trilleritrilogian, jonka pääosassa on vahva ja …
Ensimmäinen ystävä, maailman kaunein tyttö, viimeiset sanatPalkittu esikoisromaani sisäoppilaitoksessa ystävystyvien nuorten elämäntuskan labyrinteista: rakkaudesta, …