Filter
Skönlitteratur
Filter
Iida lähtee perheensä kanssa lomamatkalle meren rannalle. Siellä hän pääsee juoksemaan vedessä! Hänestä on ihmeellistä, että lomamökki on ihan eri näköinen kuin heidän kotinsa. Ja …
Olipa kerran mahtava kuningatar, joka piti ruusuista yli kaiken. Sen vuoksi kuningatar kasvatti puutarhassaan mitä erilaisimpia ruusuja, joiden tuoksu oli huumaavan suloinen.Eräänä …
Prinsessa Kara on toivonut pitkään, että pääsisi seikkailemaan. Paha vain, että hänen vanhempansa ovat niin ylisuojelevaisia! Eräänä päivänä Kara kohtaa erikoisen perhosen, joka …
Hello Kittyn kotitalossa tapahtuu kummia! Niin kuin muffinien katoaminen ei olisi tarpeeksi erikoista, myös muita tavaroita putoilee ja rikkoutuu oudosti. Kuka mahtaa olla asialla? …
Jere odottaa innoissaan syntymäpäiväjuhliaan, joissa on tänä vuonna jännittävä liskoteema. Mutta esitellessään koristeita Maijalle ja Konstalle hän huomaa, että liskokakku on …
Siitä on jo aikaa, kun Viivi-tyttö valitsi lelukissa Taneli Kanelin tavaratalon leluosastolta. Nyt Taneli Kanelin ja Viivin on aika palata tavarataloon. Tavaratalon lelut …
Hello Kitty ystävineen on aikeissa mennä ihkaoikeaan konserttiin! Eikä bändi ole mikä tahansa bändi, vaan Hello Kittyn suosikki Fizzy Pop. Hello Kitty unelmoi pääsevänsä lavalle …
Kun päiväkodissa järjestetään kevätjuhlat, Iidaa jännittää kovasti etukäteen. Hän on jopa niin tohkeissaan, ettei pysty syömään illallisella! Kevätjuhlissa esitetään Lumikki ja …
Tunnetko tarinan Feniks-linnusta? Linnusta, joka liihottelee ympärillämme valon nopeudella ja joka elää niin revontulissa kuin myös Gangesin pyhissä vesissä. Linnusta, joka on …
Barbie siskoineen on matkalla trooppiselle saarelle. Sisko Chelsea aikoo osallistua siellä tanssikilpailuun. Mukana ovat myös perheen suloiset koiranpennut. Saarella sattuu …