Filter
Sjöstridskrafter & sjökrigföring
Filter
'Valtamerten turvaajat' on työn alla olevan viisiosaisen kirjasarjan 'Merten rautakyljet, sotalaivojen synty ja levinneisyys' neljäs julkaistu teos. 4. kirja kertoo, kuinka …
On helmikuu vuonna 1941. Saksalaiset ovat päättäneet tuhota jälleen yhden brittien sukellusveneistä. Saksa ja Iso-Britannia ovat kamppailleet vuosia Atlantin herruudesta, sillä …
Viime vuosikymmenten rakenteelliset muutokset Suomen puolustusvoimissa ovat koskeneet erityisesti rannikkopuolustusta. Koko itsenäisyyden ajan Suomen rannikkopuolustus nojasi …
Peter Simple on aina ollut perheensä 'hölmö', mutta hänen pestautuessaan Englannin laivastoon alkaa kasvu mieheksi ja pesunkestäväksi merikadetiksi. Seikkailuissa merillä …
"Peter Simplen saavutus" päättää merikadetti Simplen tapahtumarikkaan tarinan. Seikkailuissa merillä Napoleonin sotien aikaan ei vauhtia eikä jännitystä puutu, kun Simple kohtaa …
"Peter Simple mainetöissä" jatkaa merikadetti Simplen tarinaa Atlantin pyörteissä. Seikkailuissa merillä Napoleonin sotien aikaan ei vauhtia eikä jännitystä puutu, kun Simple …
Kirja kertoo, kuinka taistelulaivat ja -risteilijät syntyivät ja kuinka kehitys johti niiden katoamiseen maailman meriltä.Teos käsittelee muun muassa maailmansotien, …
Komentajakapteeni Mikael Golovin palveli vanhempana luutnanttina keisarillisessa Venäjän laivastossa ottaen osaa muun muassa Riianlahden taisteluun linjalaiva Slavan mukana …
Orvoksi jäänyt Jacob Faithful kasvoi ja varttui vaatimattomissa oloissa Lontoossa Thamesin varrella. Elämä vei hänet laivaston mukana maailmalle, mutta nyt Jacob on palannut …
Hemmotellun Jack Easyn elämä muuttuu dramaattisesti, kun hän pestautuu murrosikäisenä Britannian kuninkaalliseen laivastoon. Löytääkseen paikkansa laivassa Easy joutuu käyttämään …