Filter
Självhjälp & personlig utveckling
Filter
Meillä jokaisella on kyky, jonka harva tiedostaa, vaikka se on muuttanut maailman ja tehnyt siitä omamme. Tuo kyky, tai paremminkin lahja, on kävely – nimenomaan pystykävely – …
Hullua hurskaammaksi Merkintöjä maanisen matkapäiväkirjasta tarjoilee elämänmakuisen kierroksen kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan matkassa Euroopan sykkeessä. Lukija …
Mikä on mindfulnesseläin? Entä energiansäästöilme? Miten lasketaan kiireen yhtälö? Maistuvatko vinkit hyvään elämään puulta?Mindfulnesseläin on tarina selviämisestä. Siitä, kuinka …
Sisäisen orvon viisaus on ainutlaatuinen esitys hylätystä sisäisestä lapsesta, jonka hyväksyvästä kohtaamisesta avautuu mahdollisuus elävään elämään ja uusiutumiseen. …
Kuinka menestyn tai vaurastun vaikeina aikoina? Kolme aihepiirin suurinta klassikkoa ja kansainvälistä bestselleriä yksiin kansiin koottuna. Kaikki uusina, tuoreina …
Tiedätkö, että sen minkä on kerrottu meille olevan terveellistä, onkin epäterveellistä? Miksi se, mikä on lähtökohtaisesti ja luonnostaan terveellistä, on saatu väärien ohjeiden …
Pahoinpitelystä hyvinpitelyyn on uudenlainen tietokirja lähisuhdeväkivallasta. Kirja on tarkoitettu lähisuhdeväkivallan kokijoille, heidän läheisilleen ja ammattiauttajille. …
Inspiroiva ja käytännönläheinen kirja käsittelee inhimillisyyden merkitystä johtamisessa ja työelämässä. Kirja tarjoaa konkreettisia esimerkkejä siitä, miten inhimillisyyttä …
Mikä, mitä on tiedostamaton, alitajunta, piilotajunta? Onko se jäävuoren vedenalainen – ja siksi vaarallinen – osa, kuten Sigmund Freud kuvail? Vai onko se kollektiivisen tiedon ja …
Voiko pelkän itsepuheen avulla vaikuttaa siihen, miten selvitä arjen haasteista, hankalista ihmissuhteista tai kivuista, joihin lääkärin neuvot tai lääkkeet eivät ole …