Sanna berättelser
Filter
Kun elämän suurin rakkaus paljastuu äärimmäiseksi petokseksi. Kun Mary tapaa Will Turnerin, hän on tyytyväinen elämäänsä pienen tyttären sinkkuäitinä eikä kaipaa Sitä Oikeaa. …
"Sotilaat laahustivat nuutunein, tyhjin kasvoin, synkkinä ja äänettöminä, kuivin suin, kirvelevin kurkuin ja verestävin silmin. Oli kuin heidän kasvonsa olisi äsken maalattu …
50 vuotta huumeita ja rikostutkintaa Helsingin kaduilla. Kun Helsingin poliisin huumeryhmä perustettiin vuonna 1967, ei ensimmäisillä huumepoliiseilla ollut juurikaan tietoa siitä, …
“Olemme yhdessä ja yhteisymmärryksessä päättäneet lopettaa omat ja lastemme elämät.” Tammikuun 9. päivänä 2018 skånelaiselta Bjärredin esikaupunkialueelta löydetään kokonainen …
On kylmä kevät 1929 eteläruotsalaisessa Vesenen kylässä. Artur Andersson palaa puunhakureissulta kotiin ja löytää vaimonsa Ingeborgin istumasta pöydän äärestä. Makuukamarin …
Palkittu bestseller yhdestä Tanskan tunnetuimmista murhatutkimuksistaPoliisi saa puhelun varhain aamulla maaliskuussa 2015. Nykøbing Falsterin sairaalassa työskentelevä hoitaja …