Pehmeä kaupunki tarjoaa ideoita, opastusta ja innoitusta kaikille kaupunkirakentamisesta kiinnostuneille. Kirja on kuvitettu suunnitteluideoilla, joilla kaupungista voisi tulla …
Valittujen maailmassa tapahtuu ihmeitä ja viuhuu demoneita, kun kirjan päähenkilöt hakevat paikkojaan ensimmäisen sukupolven menestyvinä suurkaupunkilaisina. Mutta mikä on …
Kiusatut kertovat, miten kaltoinkohtelu on vaikuttanut heidän elämäänsä ja miten he ovat oppineet elämään kivun kanssa. Haastateltavat puhuvat avoimesti kokemastaan ja kannustavat …
Tuore Somekohut ja mainekriisit -kirja esittelee monipuolisesti tapauksia, jotka saivat usein alkunsa pienestä somepäivityksestä, levisivät sitten nettikuohunnan jälkeen …
Demokratia on yhteisöllisen elämämme perusta, ja siihen kasvamisessa koululla on keskeinen tehtävä. Mutta mitä on demokratiaan ja osallisuuteen kasvaminen? Kuinka hyvin suomalainen …
Väri tarttui ruumiiseeni, indigoa oli yhtäkkiä kaikkialla. Kangas olisi pitänyt pestä suolavedessä, mutta sitä en tiennyt. Muutuin eriväriseksi heti ensimmäisessä matkakohteessa. …
Naomi Klein, kansainvälisesti arvostettu toimittaja, aktivisti ja bestseller-kirjailija, kertoo meille, miten päädyimme tähän surrealistiseen ja vaaralliseen Donald Trumpin aikaan, …
Lähde ainutlaatuiselle retkelle arktiseen maailmaan! Suomen johtava arktisten asioiden tuntija Markku Heikkilä kertoo havaintoja 25 vuoden aikana tekemiltään matkoilta, jotka ovat …
Suomi on historiallisen suurten kysymysten äärellä. Ilmastonmuutos kiihtyy, suuret ikäluokat uhkaavat romahduttaa terveydenhuollon kantokyvyn, kaupungeissa asuntojen hinnat …
”Mitä nihilismi tarkoittaa?”, kirjoitti Friedrich Nietzsche; ”Se tarkoittaa sitä, että korkeimmat arvot menettävät merkityksensä. Ei ole päämäärää... Ei ole totuutta, ei mitään, …