Resor & Geografi
Filter
Missä Inkeri on? Inkerinmaaksi kutsutaan Pietarin ympärillä olevaa, noin 15 000 km2 suuruista aluetta, joka ulottuu Viron rajalta Karjalankannakselle. On kuitenkin muistettava, …
Miksi iranilaiselle haudalle vietyjen kukkien varret katkotaan? Miten keilataan islamilaisen tasavallan sääntöjen mukaan? Miten tanssitaan, ulkoilutetaan lemmikkikoiraa ja …
Merimiesten elämä 1950-60-luvuilla oli varsin erilaista kuin nykyisin. Työ oli raskasta ja usein vaarallistakin, ja satamissa oltiin pitkään. Monet merimiehet viettivät …
Jokisaarnojen ”kirjallisissa melonnoissa” Suonna Kononen kehittelee uuden, esseetä ja retkikertomus- ta yhdistävän genren. Kirjan 20 tarinaa sukeltavat joki- melonnan lisäksi …
Jokisaarnojen ”kirjallisissa melonnoissa” Suonna Kononen kehittelee uuden, esseetä ja retkikertomusta yhdistävän genren. Kirjan 20 tarinaa sukeltavat jokimelonnan lisäksi …
Vuonna 2006 itsenäistynyt entinen Jugoslavian osavaltio Montenegro on luonnoltaan jylhä maa, jolla on monet kasvot. Sillä on pieni rantakaistale Adrianmeren rannalla Kroatian ja …