Filter
Reseguider
Filter
Kirjailija Jack London tunnetaan erityisesti Klondikeen sijoittuvista novelleista ja romaaneista, joissa kullankaivajat ahertavat vaativissa olosuhteissa. London oli ollut …
Etelä-Suomen retkeilyoppaan ensimmäisessä osassa esiteltiin länsipuolen 148 kohdetta kolmeen lohkoon jaettuina. Tässä toisessa osassa itäpuolen kohteita on 95 ja niissä esitellään …
Uskaltaako maailmalle lähteä yksin, jos ei osaa kieliä kovin hyvin? Uskaltaa, todistaa Sirkku Passinen. Hän vuokrasi asunnon Espanjan Torreviejasta yhdeksäksi viikoksi vuonna 2010 …
Saksan ja Suomen väliä sukkuloivan satiirikon paikallis- ja kulttuurituntemus vie rumankauniin ja arvoituksellisen kaupungin äänekkäille takapihoille.BERLIINI sen historia ja …
Pohjois-Suomessa sijaitsevat Suomen upeimmat vaellusmaastot. Tämä käsikirja on oiva opas retkeilijälle, joka haluaa kokea pohjoisen mahtavat maisemat, täydellisen rauhan ja …
”Maailmanluokan reissumaa!” – Riku & Tunna Eksotiikannälkäiset reissarit saapuvat Suomeen kaikkialta maailmasta. Tämä kirja muistuttaa meille suomalaisillekin, miksi maamme on …
Joogaa, kirjoittamista ja alati vaihtuvia maisemia.Kun kotina on koko maailma, arjessakin voi olla aina matkalla. Kotimaan vaihtuessa jatkuvasti on koko omaisuus joko kuljetettava …
Niin kaukaiselta kuin Välimeri, sen hohtava sini ja aaltoja hyväilevä aurinko saattavatkin suomalaisessa talvessa tuntua, Välimeri on meitä lähempänä kuin osaamme arvatakaan. …
Kymrinmaa, Cymru eli Wales on suomalaisille melko tuntematon Euroopan kolkka ja vielä harvempi on tutustunut sen omaan kieleen ja kulttuuriin. Tämä kirja pyrkii paikkaamaan aukkoa. …
”Polkupyörä ja Reinin rannat – ne nyt eivät oikeastaan sovi yhteen. Yksi maailman runollisimpia ja romanttisimpia seutuja ja tuo vihoviimeisten aikain keksintö, tuo kaikista uusin …