Filter
Pedagogik
Filter
Oppimalla ajattelemaan opimme myös oppimaan.Ajattelun taidot ovat tärkeimpiä tulevaisuuden taitoja. Kun tietoa on paljon ja sitä on helposti saatavilla, tiedon käsittelyn ja …
Onneksi olkoon, tuore tohtori! Olet suorittanut ajokortin tutkijan työhön. Miten tästä eteenpäin?Turhan monet jäävät väitöksen jälkeen oman onnensa nojaan. Tämä opas avaa …
Yksi opiskelee kovasti saadakseen hyviä arvosanoja, toinen tekee saman oppimisen ilosta. Molemmat saattavat olla yhtä motivoituneita mutta eri tavoin. Mikä meitä pohjimmiltaan …
Lapsi on luonnostaan luova, ja mielikuvitus on taito, jota kannattaa vaalia. Luovuus on avain, jolla avautuvat jykevätkin ovet. Tämän oppaan sanataide- ja luovuusharjoitukset …
Lasten luovimmissa leikeissä tyynyvuori muuttuu jylhimmäksi linnaksi ja sorakivet kalleimmiksi jalokiviksi. Leikki on lapselle aina suuri seikkailu. Tämä kirja vie sinut tutkimaan …
Seurakunnan ja kunnan välisessä yhteistyössä on valtavasti mahdollisuuksia. Erityisesti varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten kanssa tehtävän yhteistyön avuksi on hahmoteltu …
Karkun evankelinen opisto täyttää 100 vuotta vuonna 2018. Jo sadan vuoden ajan opisto on kerännyt suojiinsa nuoria opiskelemaan.Alkuun opistolle tultiin vuodeksi, jonka aikana …
Yhteistoiminnallisessa oppimisessa työskennellään pienryhmissä. Opettaja innostaa ja ohjaa, ja oppiessa syntyy sosiaalisia taitoja, oppimisen iloa ja positiivista yhteisöllisyyden …
Painava kannanotto kasvatuskeskusteluun sarjakuvan keinoin. Essee kohtaamisista Paulo Freiren, maailmankuulun kasvatustieteilijän kanssa. Sarjakuva toimii helposti lähestyttävänä …
Joitakin vuosia sitten joukko tamilinkielisiä intialaislapsia löysi tietokonekioskin kotikulmiltaan. Tietokone sisälsi monimutkaista bioteknologian informaatiota englanniksi. …