Nordeuropa, Skandinavien
Filter
Suoritusten ja elintoimintojen mittaamista, terapeuttista kulttuuria ja asiantuntijavaltaa pidetään uusina ilmiöinä, mutta kansalaisen elämän normittaminen, mittaaminen, arviointi …
Remua ja ryhtiä -Alkoholiolot ja tapakasvatus 1950-luvun Suomessa 1950-luku Suomessa tuo useimmille mieleen Armi Kuuselan ja Helsingin olympialaiset, mutta kuka muistaa Hyvän …
Kaarle XI kieltää hallitustoimiensa arvostelun! Suomi liian harvaan asuttu maa - televisiotoiminta kannattamatonta? Huumoriyhtye Sleepy Sleepers vaarantaa ulkopoliittiset suhteet! …
Teepöydän kulhoissa on hillottua mesimarjaa, lakkaa, viinimarjaa ja vadelmaa sekä suurilla porsliinilautasilla mustia ja valkeita konvehteja, kasa sokeriryynejä, sitruuna- ja …
Uutta aikaa etsimässä selvittää uudella tavalla tulenkantajien yksilöllistä kasvua, elämäntapavalintoja sekä kehitystä kulttuurihistoriallisena ryhmänä. Tulenkantajat oli …
Kansallisten myyttien avulla pidetään yhteisöjä koossa, mutta samalla ne jakavat ihmisiä meihin ja muihin. Myös kuva suomalaisuudesta pohjautuu juuriltaan hämäriin mutta sitkeästi …
Seitsemän kummaa veljestä kertoo seitsemän suomalaisen miehen tarinan vuosikymmeniltä, jolloin miesten välistä rakkautta kummasteltiin, väisteltiin, pelättiin ja vihattiin. …
Yhteiskuntaluokista keskustellaan Suomessa jälleen. Luokkaeroista on tullut 2000-luvulla näkyviä koko kansalle - poliittisesta kannasta riippumatta. Ne ovat kuitenkin olleet osa …
Suomen historian yleisesitykset muodostavat usein eheän kansallisen tarinan, jossa tapahtumat sijoittuvat selkeisiin ajallisiin ja paikallisiin rajoihin. Kolonialismi Suomen …