Filter
Mediaforskning
Filter
Odotettu kokonaisesitys datajournalismistaSuuret digitaaliset data-aineistot sekä datatyökalut muokkaavat merkittävästi journalistisia toimintatapoja. Koskaan aiemmin data ei ole …
Verkottuneessa yhteiskunnassa jokaisen kunnon kansalaisen haasteena on ryhtyä 'toimittajaksi'. Verkkojulkaisemisen kanavat, kuten blogit, Twitter ja Facebook, ovat tuoneet tarjolle …
Kaarle XI kieltää hallitustoimiensa arvostelun! Suomi liian harvaan asuttu maa - televisiotoiminta kannattamatonta? Huumoriyhtye Sleepy Sleepers vaarantaa ulkopoliittiset suhteet! …
Median murros on mullistanut media-alan sisällöntuotannon ja samalla myös johtamisen. Sisältöä ostetaan yhä enemmän itsenäisiltä toimijoilta, ja sen tuottamiseen osallistuu myös …
Ajankohtainen tietokirja kertoo, millaista tulevaisuutta koronaviruksen aiheuttama poikkeustila ennustaa.Koronakriisi on ollut ensimmäinen maailmanlaajuinen katastrofi toisen …
Todellisuus, jossa elämme, on erilaisten ja ristiriitaisten kertomusten eli narratiivien verkosto. On usein lukijan vastuulla peilata näitä kertomuksia sekä tosiasioihin että …
Kansainvälinen feministinen liikehdintä on vaatinut naisille yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua elokuvatuotantoon ja kiinnittänyt huomiota naiskuvien kapeuteen sekä vaatinut …
Hätkähdyttävä tositarina eräästä kunnianloukkausoikeudenkäynnistä"Mitään ei saa enää sanoa”, kuuluu julkisessa keskustelussa tiuhaan toisteltu fraasi. Todellisuudessa Suomessa saa …
Joukkoviestinten käyttö on kasvanut Suomessa kansainvälisesti huimiin mittoihin: nykysuomalaisen arjessa joukkoviestimet ovat läsnä yli kahdeksan tuntia vuorokaudessa eli noin …
Merkittävä tietokirja koronan yhteiskunnallisista vaikutuksistaKoronakriisi muutti maailmaa. Korona on tehnyt näkyväksi ”digitaalisen riskiyhteiskunnan”, jossa ihmisiä ja …