Lättläst från ca 10 år
Filter
Kun Tomi saa yllättäen puhelun ystävältään Hessulta, hän ei aavista, että puhelu vie hänet ja Roin kohti jännittävää seikkailua. Hessun ystävä Kati on muuttanut samalle …
Kun Tomin hyvä ystävä Soikkeli riitautuu paikallisen jengin kanssa, on leikki kaukana. Lisäksi joku varastaa tavaraa paikalliselta squash-hallilta. Kaiken huipuksi paikallinen …
Tomi on saanut kesätyöpaikan hienolta asuinalueelta, jossa hänen tehtävänään on maalata aita. Pian arvoalueella alkaa kuitenkin tapahtua kummallisia varkauksia. Alueen asukkaat …
On kesäloman aika, ja Tomi aloittaa uudessa kesätyössä huoltoasemalla. Mukaan hän ottaa tietysti saksanpaimenkoiransa Roin. Kesätyöpaikka ei kuitenkaan ole yhtä rento kuin Tomi …
Merimaan koulua terrorisoi Sakke-niminen koulukiusaaja. Kukaan ei haasta Sakkea, sillä eihän kukaan halua joutua itse maalitauluksi. Sitten Sakke katoaa, eikä tämän pahiten …
Kun Tomin, Roin ja heidän ystävänsä Soikkelin tuntema vanha merimies katoaa, kolmikko tietää, että jokin on pielessä. Merikarhu on käyttäytynyt jo pidemmän aikaa oudosti. Onko hän …
12-vuotias Tomi kohtaa eräänä päivänä poikajengin pahoinpitelemän saksanpaimenkoiran. Tomi pelastaa koiran, jonka omistajasta ei ole tietoa. Niinpä koira jää Tomille ja saa nimen …
Tomin, Roin ja heidän ystävänsä Soikkelin elämä nyrjähtää paikoiltaan, kun amerikkalainen vaihto-oppilas Debbie muuttaa Soikkelin kotitaloon. Kaikki eivät kuitenkaan ole Debbiestä …
Tomi ja susikoira Roi odottavat innolla eräretkeä Lappiin. Lomamatka alkaa kuitenkin aivan toisissa tunnelmissa kuin Tomi on odottanut, kun he joutuvatkin keskelle poromiesten ja …
Yöt ovat jo kylmiä ja joulu koputtelee oven takana, kun Tomin kotikaupungissa tapahtuu kummia. Kajsa-niminen tyttö on lähtenyt karkuteille, eikä kukaan tiedä tytön olinpaikkaa. Kun …