Filter
Konst & Musik
Filter
Tätä et tiennyt rock-legendasta. Bruce kertoo kaiken elämästään.Springsteen kuvaa omaelämäkerrassaan kasvamistaan New Jerseyn Freeholdissa, missä hänen mielikuvitustaan ruokkivat …
Maailman ensimmäisen kuuron rap-artistin valovoimainen tarina näyttää, miten mahdottomasta tuli totta.Signmark eli Marko Vuorenheimo julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2006 ja …
Upea elämäkerta Ellen Thesleffistä, jota pidetään nykyään yhtenä merkittävimmistä pohjoismaalaisista maalareista. Thesleff oli monin tavoin edelläkävijä aikana, jolloin …
Monikasvoisen taiteilijan hulvaton ja kirpeän koskettava elämäkerta lumoaa hurjilla tarinoilla.Sakari Kuosmasen muhkea ääni olisi riittänyt oopperalavoillekin, mutta estradiviihde …
Kaunokirjallinen elämäkerta soi haikeasti ja hellästi, mutta myös kovaa ja korkealta. Se kertoo erään sopraanon vaiheikkaan tarinan.Häpeilemätön diiva, kotona viihtyvä …
Metallifanien ykkössuosikin Stam1nan koko tarina. Lemiläinen Stam1na on kuulunut kotimaisen metallimusiikin ykkösketjuun kohta 20 vuoden ajan. Se ei ole aina ollut itsestään …
Goottirockin legendojen 30-vuotinen tarina. The 69 Eyes on menestyneimpiä suomalaisyhtyeitä niin kotimaassaan kuin maailmalla, mutta yhtyeen jäsenet ovat aina piiloutuneet mustan …
Jörn Donnerin ja Bitte Westerlundin liiton tiesi koko Suomi. Mutta tunsiko Bitte omaa miestään?Kun Bitte käy läpi miehensä jäämistöä, hän käsittää, ettei tuntenut tätä kovinkaan …
Tommi Liimatan ylistetty omaelämäkerrallinen sarja jatkuu: Tampere 1996–2001. Tommi muuttaa parikymppisenä Lapista Manseen omistautuakseen Absoluuttisen Nollapisteen …
Lasse Pöystin mukaansatempaavia musiikkipakinoita!Innostavat ja hauskat pakinat tekevät tutuiksi musiikkia Sibeliuksesta Schumanniin ja Brahmsista Bruckneriin. Pöysti kertoilee …