Filter
Historia
Filter
Onko Uusi testamentti vain kokoelma taruja ja legendoja vai onko se historiallisesti paikkansapitävä ja hengellisesti luotettava kirja? Ovatko Jeesuksen elämästä ja teoista …
Tämän kirjan kirjoittamiseen on monta syytä. Ensinnäkin minulla on nyt aikaa. Olen paiskinut lentohommia vuodesta 1958 yhtä mittaa aina vuoteen 1993 päätoimisesti ja varsinkin uran …
Sukukirja kertoo utajärveläisen lukkari Erik Jurvelinin (1748-1821) jälkeläisistä ja Jurvelin-suvun leviämisestä Utajärveltä aina Amerikkaan saakka. Lukkari Erik ja poikansa Henrik …
Ihmiskohtaloita, tarinoita ja historiaa Oulun ruutukaava-alueen eteläosista. Heinäpää on erikoinen alue: Sillä ei ole selkeitä rajoja, mutta sillä on ollut oma passinsa. Toisinaan …
Ison Kuopusjärven LASANENElämää erämaakylässäTämä kirja kertoo pudasjärveläisen Lasasen tilan vaiheista ja Lasasen suvusta. Keskeisiä henkilöitä ovat Juho Juhonpoika eli Äijä ja …
Tähän on taltioitu merkittäviä tapahtumia Hölmölästä ja Ahjärveltä, osin jo jääkauden lopulta, josta harppaus Suomen kaikkien sotien, alkaen 300-luvulta, uuden ajan alun kautta, …
Eurooppa on avautunut kautta aikojen eri suuntiin. Kirjassa tutkitaan ajankuvien ja monien pohdintojen kautta Euroopan suuntautumista it n ja l nteen. Historian kulku ja …
Puijon valloitus on ollut savolaisen mielen päällä pitempään kuin Maaningalla on satanut vettä tai pielavetistä on käytetty ratkaisumallina. Puijolle kapuamisen haastetta on …
Kirja kertoo kulttuurihistorian näkökulmasta naisen ja auton yhteisestä historiasta 1900-luvun taitteesta 1930-luvulle. Mikä on ollut naisen asema ja merkitys autoilun …
Hyvästi Inkeri on proosallinen tositapahtumiin perustuva teos. Tarina alkaa Luumäeltä, josta isoisäni "äijäni" isoisä Malakias Taina lähti Inkerinmaalle onneaan etsimään. Äijäni …