Filter
Grundskola
Filter
Kattava käsikirja koulutuksen lainsäädännön periaatteista ja toteutuskeinoista.Teoksen uudessa laitoksessa on otettu huomioon lainsäädäntöön toukokuun 2024 loppuun mennessä tehdyt …
Maamme yksi ylpeyden aihe on kansainvälisissäkin vertailuissa laadukkaaksi todettu koululaitos. Yhtenäisen, mullistavan peruskoulun toteuttaminen ei kuitenkaan tapahtunut …
Kympin tytöt ja seiskan pojat - luonnonlakiko?Kouluissa pitäisi ymmärtää temperamentin tuottamia eroja oppimistyyleissä eikä arvioida oppilasta hänen synnynnäisten …
Mitä kaikkea ihan tavallisella ysiluokalla vuodessa tapahtuu? Tutkijapari Angst B ja Hikari soluttautui osaksi eteläsuomalaista 9C-luokkaa lukuvuoden ajaksi, syksystä kevääseen: …
Lähetä ekaluokkalainen onnistuneesti koulutielle. Kirja avaa kodin, koulun ja lapsen odotuksia ja epäilyksiä ja auttaa rakentamaan koululle kestävän perustuksen."Ekaluokkalainen on …
Terävää ajatuksenvaihtoa koulumaailman muutoksista. Peloista ja epävarmuuksista huolimatta leikin joka päivä ajatuksella, että irtisanoutuisin. Pompottelen tätä vaihtoehtoa …
Koirien arvo koulutyössä on huomattu Suomessa viimeisten vuosien aikana ja lisää tietoa kaivataan niin koulujen, kotien kuin päättäjienkin taholla. Monet miettivät, miten koiran …
Häirikkötehdas on ravisteleva tosikertomus siitä, kuinka peruskoulu yrittää nujertaa älykkään, tiedonhaluisen ja luovan lapsen.Koulun ainekirjoituksissa negatiiviseksi …