Filosofi
Filter
”Ei mikään voi valtavammin vaikuttaa matkustajan mieleen kuin noiden äärettömien sydänmaan metsien syvyys.”J. L. RunebergMetsästä on moneksi. Se on syli ja kirkko, paikka ja …
Se, että ihminen säässä kuin säässä uittaa pientä värikästä metallinpalaa tai laskee rankkasateessa kiikkerässä veneessä verkkoja, ei voi olla vailla merkitystä. Jokainen …
Jokainen haluaa kokea olevansa arvokas ja merkityksellinen. Yksilökeskeinen kulttuurimme kuitenkin mittaa arvoamme menestyksen, saavutusten ja suosion kautta. Kun oma arvo on …
Jokainen haluaa kokea olevansa arvokas ja merkityksellinen. Yksilökeskeinen kulttuurimme kuitenkin mittaa arvoamme menestyksen, saavutusten ja suosion kautta. Kun oma arvo on …
Pieni on suurta Lapsi ja lapsuus ovat meille tuttuakin tutumpia ja silti täynnä arvoituksia. Lapsi tuntuu aluksi hyvin täsmälliseltä käsitteeltä, mutta onko se lopulta sitä. Lapsi …
Kumpi taluttaa kumpaa?Koira ja ihminen ovat kulkeneet yhdessä tuhansia vuosia. Ihmisen parhaana ystävänä koira onkin aivan eri asemassa kuin mikään muu eläin. Mutta mistä puhumme, …
Se, että ihminen säässä kuin säässä uittaa pientä värikästä metallinpalaa tai laskee rankkasateessa kiikkerässä veneessä verkkoja, ei voi olla vailla merkitystä. Jokainen …
Hetkiä Berliinissä vie lukijansa historiasta, kirjallisuudesta ja taiteesta tuttuun kaupunkiin. Heikki Nenonen kulkee historiallisissa paikoissa muistikirjan ja kameran kanssa ja …