Film, tv & radio
Filter
Jorma Sairanen on yksi suomalaisen televisiohistorian tärkeimmistä vaikuttajista. Elämäntyönsä hän on tehnyt MTV:n ohjelmajohtajana, mutta hän toimi myös MTV:n kilpailijaksi …
Emmi Itärannan romaani Teemestarin kirja ilmestyi vuonna 2012. Se sijoittuu dystooppiseen tulevaisuuteen, jossa vesi on arvokkain valuutta ja julma hallinto on ottanut …
Uusi ihme, elävät kuvat, joita ihmiset pääsivät katsomaan 1800-luvun viimeisinä vuosina, avasivat uuden ikkunan maailmaan. 1900-lukua voidaan nimittää elokuvan vuosisadaksi. …
Matti Kassila, yksi Suomen kaikkien aikojen suurimmista elokuvaohjaajista, vie uudessa kirjassaan lukijan elokuvamatkoille. Suurten elokuvaohjaajien jäljillä on kuvaus Kassilan …
KirjassaanSinut on nähtyAnu Silfverberg käsittelee katseen valtaa. Kenen silmin täällä oikein ihmisiä katsotaan ja kuka tätä tarinaa oikein kertoo? Kirja haistattelee …