Filter
Deckare & kriminalromaner
Filter
Supisuomalainen saunadekkari. Puku Tekee Vainajan sijoittuu Halmeen kuvitteelliseen kaupunkiin, jossa tapahtuu murhia. Entinen polliisi ja nykyinen vakuutusetsivä perustaa …
Tragikoominen tarina siivooja Siiristä. Lyhyestä varrestaan huolimatta hän odottamattomalla tavalla alkaa siivoamaan epäkohtia, joista hänen itsensä lisäksi kärsii koko lähipiiri.
Tunnettu geneetikko löytyy kuolleena työpaikaltaan ja rikoskomisario Korhosen työryhmä hälytetään paikalle selvittämään henkirikosta. Pian paljastuu, että kukaan ei oikeastaan …
Eletään vuotta 1969. Entinen KRP:n etsivä on palannut vuotta aiemmin vanhaan kotikaupunkiinsa, ja perustanut oman etsivätoimiston. Helteisen elokuun alussa häneen ottaa yhteyttä …
Vuosi 2015. Sosiaalityössä toimineen Roopen joutilaat eläkepäivät päättyvät kammottavalla tavalla, kun hänen tyttärenpoikansa murhataan raa'asti. Hän alkaa pakkomielteisesti …
Lahden poliisin murhatutkinnan veteraanit Konttinen ja Mujunen saavat selvitettäväkseen makaaberin tapauksen, jossa ruumiinosia löytyy niin läheltä kuin kauempaa. Mutta onko …
Kuopiossa asuvasta Ilona Haapalasta tehdään katoamisilmoitus. Tutkimuksesta vastaa rikoskomisario Ritva Arvetvuo Lahdessa, jossa kadonneesta on tehty viimeisin havainto. Arvetvuo …
Luca Trapasso myi huumeita roomalaisessa ravintolassa. Se oli virhe. Mafia omisti paikan ja kiristäjä iski. Poliisiksi opiskelevan kaverin elämästä tuli helvetillistä. Rahavelan …
Uudelle vuosikymmenelle astunut Suomi pysähtyy helluntain shokkiuutiseen: telttailevista nuorista kolme on löydetty raa'asti surmattuina kesäiseltä järveltä ja neljäs taistelee …