Biografier & Memoarer
Filter
Lähde suomalaisten F1-kuskien mukaan matkalle, jossa luvassa on takuuvarmasti ainutkertaisia muistumia kaukaa viime vuosituhannelta tähän päivään asti.Suomalaiset F1-kuljettajat …
Minä ja radio kertoo toimialan kehityksestä runsaan 30 vuoden ajalta yhden ihmisen näkökulmasta.Kuinka mahdottomalta välillä vaikutti paikallisradion toimituksen johtaminen, kun ei …
Henry ”Henkka” Aflechtin ensimmäinen kirjaRikollisesta miljonääriksi yllätti suosiollaan kirjailijan itsensäkin.Rehellinen tarina absolutistin 50 vuoden taipaleesta ja …
"Mä oon elänyt kaksi 25 vuoden elämää. Ensimmäinen niistä oli vahvasti lain väärällä puolella. Mä olin helvetin hyvä siinä - mä olin paras. Silti mä päätin tehdä täyskäännöksen ja …
Mika Häkkinen on ollut 1990- sekä 2000-luvun yksi tunnetuimmista suomalaisista maailmalla. Mika ”Häkä” Häkkinen on lunastanut merkkiaseman urheiluhistoriassa valloitettuaan ainoana …
Kimi Räikkönen on ollut 2000-luvun tunnetuin suomalainen maailmalla. 20 vuoden ajoura huipputasolla on aivan poikkeuksellinen ja kuin jonkinmoiseksi loppukaneetiksi Kimi on nyt …
Tarina siitä, kuinka Pohjois-Pohjanmaan pikkukaupungin kasvatti nousi lopulta ympäri maailmaa kiertäväksi taiteilijaksi. Kirja on kertomus kanteleen uudesta noususta 2000-luvulla. …
Iivo ei ole osallistunut kirjan tekemiseen.Pekingin olympiakisojen kolmen mitalin jättipotti teki Iivo Niskasesta Suomen menestyneimmän urheilijan tällä vuosituhannella. Kolme …
Huhtikuussa 2022 menehtynyt Ilkka Kanerva oli Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja. 48:t valtiopäivät istuneen veteraanin ennätys voi jäädä lyömättömäksi, elämänikäiset urat …
Kalle Rovanperä on yksi suomalaisen urheilutaivaan kirkkaimpia tähtiä.Hän voitti rallin maailmanmestaruuden kaikkien aikojen nuorimpana kuljettajana - 22-vuotiaana. Hän kaasuttelee …