Kirjoittamisessa on aina mukana kuvittelua, oli tekeillä sitten fiktiivinen teksti tai faktoihin perustuva tietokirja. Kurinalaisuutta puolestaan tarvitaan, että aihe pysyy kasassa …
Kirjoita runo tarjoaa tietoa runon kirjoittamisen lähtökohdista. Kirja esittelee runouden tunnusmerkkejä, kuvallisuutta, rytmiä, puhujuutta ja runokokoelman rakentamista …
Ainoa käsikirjoittamisopas jonka tarvitset!
Vuonna 2011 ilmestynyt Kirjoita runo - opas aloittelevalle runoilijalle muodostui nopeasti runoudenopettamisen perusteokseksi. Nyt ilmestyvä Runoilijan työkalupakki päivittää …
Kirjoittamisen voi aloittaa kuka tahansa, milloin tahansa. Joskus on kuitenkin vaikea päästä alkuun ilman ulkopuolista sysäystä. Niina Hakalahden veikeä ja inspiroiva …
Pieni taikakauppa on fantastinen kirjoitusopas, joka vie lukijat ja kirjoittajat fantasian ja satujen maailmaan.Anna Leimu-lohikäärmeen johdattaa sinut kierrokselle taikakaupan …
Anneli Kanto kertoo uutuusteoksestaan: ”Olen valmistellut tätä kirjaa viisi vuotta, vähä vähältä, erittäin hitaasti, sillä kirjoittamisen ajatteleminen ei käy nopeasti. Aloitin …
Markku Soikkelin tyyliopas kauhun, scifin ja fantasian kirjoittamiseen on ensimmäinen kotimainen harrastajakirjoittajille tarkoitettu opaskirja, joka keskittyy näiden kolmen …
Kohti uutta kirjaa on käytännön opas tavoitteellisten kirjoittajien kovaan käyttöön. Kirja perehdyttää omaa kirjaa kohti tavoittelevat kirjoittajat siihen, mitä taikatemppuja …
SANANAS Luovaa kirjoittamista ryhmässä on tarkoitettu kaikille, joiden mieli palaa kirjoittamiseen ja tekstien jakamiseen toisten kirjoittajien kanssa.Kirja esittelee käytännössä …