Filter
Astronomi
Filter
Esko Valtaojan luonnontieteiden ylistys jatkuu. Kirjaan on koottu Valtaojan lyhyempiä tekstejä ensimmäistä kertaa kirjassa julkaistaviksi. Aiheet ovat ennestään tuttuja, …
Aika on aivan muuta kuin mitä vaistomme antaisi ymmärtää. Aika on innoittanut filosofeja ja taiteilijoita, mutta ajan synty ja suunta ovat tieteen suuria ongelmia. Aika kulkee …
Kirjassaan Avoin tie Esko Valtaoja suuntaa katseensa eteenpäin: "Kotona maailmankaikkeudessa pohti Gauguinin kahta ensimmäistä kysymystä: Mistä tulemme? Keitä olemme? Tämä on kirja …
Trilogiansa kolmannessa osassa Esko Valtaoja ottaa lukijansa mukaan kävelyretkille maailmankaikkeuden ihmeisiin. Goalta kuljetaan tähtiin seuraamaan aineen hidasta kiertokulkua …
Kotona maailmankaikkeudessa tutkii elämän mahdollisuutta maailmankaikkeudessa. Kirja on näkemyksellisen tiedemiehen tutkimusmatka elämään ja sen olemukseen. Elämän kemiallinen …
Maapallon jokainen kolkka kuhisee elämää. Noin neljä miljardia vuotta sitten yksinkertaisista yhdisteistä muodostui sellaista toiminnallista monimuotoisuutta, jota elottomassa …
"Tieto avaa aistimme ja ajatuksemme todellisuudelle. Se auttaa meitä näkemään yhä uutta, ennalta aavistamatonta kauneutta ja ihmeellisyyttä meitä ympäröivässä maailmassa.Se opettaa …
Maailma on hämmästyttävä, monimuotoinen ja pitkälti selittämätön. Esko Valtaoja ei lannistu vähästä vaan heittää peliin tieteen. Tuloksena on käsikirja kaikesta. Mitä teemme …
Vuonna 1785 ranskalainen tähtitieteilijä Charles Messier löysi taivaalta himmeän sumuläiskän. Hän merkitsi paikan muistiin, jottei sekoittaisi sitä etsimiinsä pyrstötähtiin. …
Jatkoa Maailman Parantajia-kirjan kolmen ’viisaan’ miehen pohtimisiin, jossa mm. Tieteen alkuräjähdysteoria päätellään olevan puhtaasti humpuukia ja esitetään uusi teoria sen …