Filter
Astronomi
Filter
Alkuräjähdyksestä mustiin aukkoihin! Aikamme kuuluisin fyysikko kertoo pääteoksessaan seikkaperäisesti, miten nykyinen maailmankuvamme on muodostunut.Stephen W. Hawking on …
Aika on aivan muuta kuin mitä vaistomme antaisi ymmärtää. Aika on innoittanut filosofeja ja taiteilijoita, mutta ajan synty ja suunta ovat tieteen suuria ongelmia. Aika kulkee …
Maailma on hämmästyttävä, monimuotoinen ja pitkälti selittämätön. Esko Valtaoja ei lannistu vähästä vaan heittää peliin tieteen. Tuloksena on käsikirja kaikesta. Mitä teemme …
Taivaalle katselijan luonto-opas ilmestyy jo 46. kertaa. Joka kodin taivaan almanakka kertoo milloin ja missä päin taivasta on kiinnostavaa nähtävää. Kirjan avulla voit tunnistaa …
”Maailmasta on aina kysytty asioita, joiden ihmettelystä mieli ei tahdo tulla kylläiseksi. 1900-luvun alussakin kysyttiin: Onko maailma äärellinen vai ääretön? Onko maailma ollut …
Vielä 1960-luvulla mustat aukot olivat kammottuja kummajaisia, nyt niitä näyttää olevan ympäri avaruutta. Mustat aukot selittävät monia maailmankaikkeuden ilmiöitä, mutta niiden …
Kosminen löytötavaratoimisto olisi tarpeen, sillä 95% maailmankaikkeudesta on kateissa! Universumin tuntemattomia osasia kutsutaan pimeäksi aineeksi ja pimeäksi energiaksi. Ne ovat …
Universumin ihmeellinen tarinaIhminen luuli pitkään olevansa kaikkeuden keskipiste. Nyt tiedämme, että Maa, Aurinko ja jopa oma kotigalaksimme Linnunrata ovat vain hippusia …
Esko Valtaojan luonnontieteiden ylistys jatkuu. Kirjaan on koottu Valtaojan lyhyempiä tekstejä ensimmäistä kertaa kirjassa julkaistaviksi. Aiheet ovat ennestään tuttuja, …
Oliko Jacobus Petri Röd Suomen ensimmäinen tähtitieteilijä? Ainakin hän luennoi Pariisissa syksyllä 1427 planeettateoriaa "karmeliittojen koulussa päivällisen jälkeen".Anders Johan …