Allmänt
Filter
Sosiaaliepidemiologia tutkii terveyden ja sairauden sekä niihin vaikuttavien sosiaalisten tekijöiden esiintyvyyttä ja jakautumista eri väestöryhmissä. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä …
Onko terveys sairauden poissaoloa vai henkilökohtainen kokemus? Mitkä tekijät vaikuttavat kansanterveyteen, ja minkälaisilla valinnoilla ihminen voi vaikuttaa omaan terveyteensä? …
Jokainen lääke voi olla myrkky, ja missä tahansa myrkyssä voi piillä lääkkeen siemen. Vain annoksen määrä ratkaisee. Varsinaisina myrkkyinä pidetään kuitenkin aineita, jotka ovat …
Ihmisten välistä vuorovaikutusta voisi verrata tanssiin, jossa toista osapuolta kutsutaan tietynlaisiin askelkuvioihin. Myös vuorovaikutustilanteessa toinen voi dominoida tai astua …
Antiikin lääketieteessä on paljon meille vierasta mutta myös tuttua. Ihmiselämään väistämättä kuuluva kärsimys oli totta jo sata sukupolvea sitten. Yskä, aivastelu, päänsärky ja …
Moniammatillisissa hoito- ja palveluketjuissa riskien ennakoiminen edellyttää ammattilaisten tiivistä yhteistyötä. Liian usein asiakkaan tilanteesta muodostettava kokonaiskuva on …
Miten terveyspalveluissa otetaan huomioon läheisimmät ihmissuhteet - se perhe, jonka asiakas itse määrittelee? Miten perhe vaikuttaa hyvinvointiin, miten perheitä hoidetaan, ja …
Terveyden vaalimisesta on tullut erottamaton osa nykyihmisen elämäntapaa, ja viime vuosina hyvinvointivaltion puolustaminen on kiteytynyt terveydenhuollon kriisiin. Kansalaisuus ja …