Filter
Allmänna biografier
Filter
KoruMies Arvin tarina -kirja on ainutlaatuinen henkilökuvaus. Se kertoo kannustavan tositarina nuoren yrittämisestä ja onnistumisesta. Kirja kertoo Arvi Martikaisesta 10 - …
Helmi Haapanen koki sisällissodan 17-vuotiaana työläisenä. Hänen sydämensä oli punaisten puolella, mutta itse sotaa hänen ja koko Haapasen perheen oli vaikeaa hyväksyä. Työläiset …
Lehtimiehen vauhdikkaat muistelmat neljältä vuosikymmeneltäElokuussa 1980 Hufvudstadsbladet lähetti Staffan Bruunin Puolaan raportoimaan Gdanskin lakoista. Elokuussa 2015 Bruun …
Ilkikurisen, koskettavan ja humaanin klassikon Huvila meren rannalla kirjoittanut ruotsalainen kirjailija Axel Munthe (1857-1949) oli pitkän ja rikkaan elämänsä aikana niin …
Vuonna 2015 Suomeen alkoi saapua ennennäkemätön määrä pakolaisia Irakista, Syyriasta ja Afganistanista. Ensimmäisenä vuonna saapui yli kolmekymmentätuhatta ihmistä, joista noin …
Kun ihminen on nuori, hän luo valinnoillaan tarinaa itsestään. Kuka olen? Mitä tahdon? Mihin kuulun? Suurista ratkaisuista rakentuvat Elämän suuren kertomuksen koukuttavat …
Kirjailijan kuuluu ymmärtää omia tunteitaan ja eläytyä toisten, todellisten tai kuviteltujen, ihmisten kokemuksiin. Mutta mitä enemmän tunteita on, sitä nopeammin niihin myös …
Kaikki tuntevat brasilialaisen yhteiskuntafilosofi Paulo Freiren (1921-1997) teoksen Sorrettujen pedagogiikka, mutta tunteeko kukaan kirjan kirjoittajaa?Juha Suoranta valaisee …