Filter
Allmän skönlitteratur
Filter
Alakoululaisten suosikkisarjan kierrokset sen kuin kovenevat! Luvassa on jälleen mehukkaita nauruja ja ketteriä juonenkäänteitä hurmaavan rosvoperheen seurassa. Kun Niilo ja Nelli …
Elmon perhe on muuttanut. Elmo aloittaa uudessa koulussa ja toivoo, että pääsisi kivaan luokkaan. Sitten hän saa vieruskaverikseen pojan, jonka kanssa on jo ehtinyt syntyä pientä …
Luistelu ei ole alussa helppoa, mutta Elsa haluaa harjoitella ja liitää luistimillaan kuin jääperhonen...Pakkanen nipistelee Elsan poskia, kun hän saapuu päiväkotiin. Elsa on …
Lämminhenkinen sarja kertoo eskari-ikäisestä Hugo ”Silli” Virtalasta. Silli ja Unski saavat yökyläkutsun Helmin luo. Kerta on Sillin ensimmäinen ja häntä jännittää. Illan tullen …
Kuudesluokkalainen Niki muuttaa äitinsä kanssa Santakylän pikkukaupunkiin, jonka on vallannut jalkapallokuume.Koko Suomi on haltioissaan EM-kisojen yllätyspronssista, ja Nikin …
Futissarjan kärkipaikalle nouseekin nyt Mimmi!Kuudesluokkalainen Mimmi Toivo ei myönnä sitä kenellekään, mutta hänelle on jäänyt ikävä Nikiä pojan muutettua Skotlantiin.Niki jätti …
Hevoskarkulainen houkuttelee yhdeksäsluokkalaisen Sonjan uuteen seikkailuun.Talvi tekee tuloaan, ja ilmassa leijailee lumihiutaleita ja suuria odotuksia. Sonja haaveilee …
Tunnetaitoja kehittävä Ympyräiset-satukirjaperhe on saanut uuden jäsenen: juuri lukemaan oppineille suunnatun Luen itse -sarjan. Helppolukuisessa uutuuskirjassa tavataan varovainen …
11-vuotiaan Milkan suurin haave on toteutunut, kun perheeseen on otettu ragdoll-pentu. Suokaislan suloinen Cecilia, eli tuttavallisemmin Liitu, onkin uskomattoman ihana mutta niin …
Eevi on yksinäinen, sillä hän ei tunne kaupungista ketään. Sitten hän tutustuu Leoon ja maagiseen eläinkauppaan. Vau mikä paikka! Valitseeko Eevi eläinkaverikseen apinan, norsun …