Filter
Planlegging for by og kommune
Filter
Kirja on Tampereen teknillisen korkeakoulun Arkkitehtuurin osaston lisensiaatintyö vuodelta1994. Työssä on kirjallisuuden ja kyselyn avulla pohdittu arkkitehtuuria ja selvitetty …
Olen tähän kirjaan koonnut Loviisan pikkukaupungin kaupunkisuunnitteluun, arkkitehtuuriin ja historiaan liittyviä artikkeleitani, joita on julkaistu 2000-luvulla, pääosin 2016 …
Rakennettu elinympäristö on enemmän kuin aikakauden tai politiikan heijaste. Se on myös tekijöidensä tahdonilmaus ja osoitus kyvystä tavoitteelliseen toimintaan yli ajan. …
Osalliset ja osaajat -Kansalaiset kaupungin suunnittelussa Kaupunkisuunnittelussa kohtaavat paitsi suunnitteluhallinto ja kansalaiset myös kansalaisten keskenään erilaiset …
Helsingin kehittämisessä ovat tavoitteet ja keinot vaihtaneet paikkaa. Kaupungin hallinnon tehtävä on palvella asukkaitaan eikä pyrkiä maailmanluokkaan eri aloilla. Kaupungin …
Kirjaan on koottu 2000-luvulla pääasiassa Rakennettu ympäristö-lehdessä julkaistuja, 2023 tarkistettuja artikkeleita kaupunkikeskustojen kehittämisestä. Osa niistä liittyy Elävät …
Kaupunkitalous analysoi ja kuvaa kaupunkialueiden taloudellisia ilmiöitä: miksi kaupunkeja on olemassa, miten kaupungit kasvavat ja kehittyvät ja mihin ihmiset, yritykset ja …