Filter
Litteraturvitenskap
Filter
On tiedossa, että erityistieteille kirjoitettuja metoditutkimuksia on niukasti ja että niitä tarvittaisiin lisää. Tällä julkaisulla pyritään osaltaan vastaamaan tähän tarpeeseen. …
Aino Kallas (o.s. Krohn, 1878-1956) on Suomen ja Viron yhteinen kirjailija. Mielenkiinto Kallaksen tuotantoa kohtaan on kasvanut 2000-luvulla voimakkaasti kummassakin maassa.Silja …
Kaikki tuntevat Anni Swanin (1875-1958), usean sukupolven rakastaman satukuningattaren ja lasten- ja nuortenkirjailijan, jonka teosten myynti ylsi miljoonaan kirjaan. Mutta …
Uskonpuhdistuksen ajatellaan alkaneen, kun Luther naulasi teesinsä Wittenbergin kirkon oveen. Minkälaisia teesejä tänään esitettäisiin uskonpuhdistuksen sanoman valossa?Noin 10 …
"Kuuntele elämän ääniä. Kuuntele iäisyysääniä. Kuuntele tätä lahjomatonta puhetta. Anna sen tunkeutua vauhtikeskukseen asti. Matkantekosi tasaantuu. Huomaat, että jokainen askel on …
Onko Jeesus mielikuvissasi kiiltokuvamainen, pitkähiuksinen, kalvakkakasvoinen juutalainen, joka luultavasti on myös historiallinen henkilö? Vai onko hän jotakin aivan muuta? …
Minusta tulee kirjailija innostaa, antaa käytännön ohjeita ja varoittaa karikoista. Se on tarkoitettu jokaiselle kirjoittamisesta kiinnostuneelle. Taija Tuomisen Minusta tulee …
Denne bog tilbyder en ny, komparativ tilgang til minimalistisk dansk kortprosa fra 1990'erne. Den saetter fokus pa genrens underbelyste forbindelser til tre andre beslaegtede …
Kirjaton Eino Leino, tarinoita kodittomuuden ajastaKirja keskittyy kuvaamaan ennen kaikkea Eino Leinon elämän viimeistä kymmentä vuotta, jolloin runoilijalla ei ollut enää …
Uskonpuhdistuksen ajatellaan alkaneen, kun Luther naulasi teesinsä Wittenbergin kirkon oveen. Minkälaisia teesejä tänään esitettäisiin uskonpuhdistuksen sanoman valossa?Noin 10 …