Filter
Lesenivå: fra ca. 6 år
Filter
Kiljuset ovat päätyneet vallankumouksen seurauksena Amerikkaan, ja nyt heidän on aika palata kotimaahansa Suomeen. Hallitus on kauhuissaan – ja syystäkin. Hallitus järjestää …
Eräänä päivänä Kiljusen perheen isä kuulee, että lähellä olevassa järvessä on rapuja. Isä saa idean. Miksi he maksaisivat ravuista jollekulle muulle, kun he voivat käydä aivan itse …
Lapset kasvavat aikuisiksi, ja näin on käynyt myös Kiljusen herrasväen perheessä. Mökö on päätynyt kihloihin serkkunsa Tarapaapan kanssa. Sormukset on hankittu, kirkko on varattu …
Kiljusen perheessä koetaan suuria muutoksia: pojat Mökö ja Luru saavat pikkusiskon! Kun isä ilmoittaa pojille siskon saapumisesta, Mökö ja Luru luulevat siskon olevan suunnilleen …
Kiljusen herrasväki – isä Kiljunen, äiti Kiljunen sekä pojat Mökö ja Luru – ovat päättäneet lähteä käymään Helsingissä. Myös perheen villakoira Pulla otetaan mukaan. Kaikki ei …
Helsingissä järjestetään merkittävä urheilujuhla. Kiljusen perheessä ollaan suuria urheilun ystäviä, ja niinpä koko konkkaronkka päättää lähteä vierailulle Helsinkiin. Perhe ei …
Eräänä päivänä Kiljusen perhe päättää ryhtyä partiolaisiksi. Koko perhe kiljuu tuttuun tapaan innosta – myös kolmevuotias Plättä sekä perheen vanha koira. He eivät malta odottaa, …
Kylällä asuu erikoinen vanha mies, joka väittää kuulevansa kaiken, mitä satumaassa puhutaan. Miehellä ei juuri ole ystäviä, paitsi muuan pieni Hanna-tyttö.Eräänä päivänä mies lupaa …