Filter
Historie
Filter
Elina Sanan tietokirja kertoo vuonna 1942 Suomen Saksalle luovuttamista juutalaista. Vuonna 1938 lähes 200 henkeä pakeni Hitlerin Saksan juutalaisvainoja Suomeen. 6.11.1942 …
Jossakin on vaihtoehto, parempi maailma: menneisyydessä, tulevaisuudessa tai aavan meren tuolla puolen.Paratiiseja rakentamassa kertoo 25 suomalaisen utopiayhteisön tarinan, …
Tuontimorsiamia ja valtapolitiikkaa. Suomen kuningattarien kiehtovat tarinat.Pähkinäsaaren rauhasta itsenäistymiseen asti Suomi oli osa monarkiaa. Ahmittava historiateos vie …
1800-luvun alussa valtaosalla väestöstä oli korkeintaan virsikirja tai katekismus piirongin laatikossa. Kirjojen ympärille alkoi kuitenkin jo muodostua verkostoja, ja pientä mutta …
Suomalaissotilaiden tasapainoilu idän ja lännen välilläHeikki Tiilikaisen Kylmän sodan kahdet kortit kertoo niistä ahdingoista, joihin suomalaiset sotilaat toisen maailmansodan …
Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön kohtalonvuodet.Taloudellinen nousukausi, koulutustason kasvu ja yksilöllisyyden ihannointi saivat 1980-luvulla tutkijat ennustamaan …
Nykyisenä sähköisen viestinnän aikana ei ehkä tule ajatelleeksi, kuinka elintärkeä rooli postilaitoksella on yhteiskunnassa ollut; onpa sen kuvattu olevan kuin keuhkot …
Takamaasta talousveturiksi miten Vantaasta tuli Vantaa?Vuonna 1974 Vantaan kauppala muuttui kaupungiksi. Tästä alkoi Vantaan kaupungin tarina. Viidessäkymmenessä vuodessa Vantaan …
Naimattomia, yksinasuvia ja parisuhteettomia läpi historian.Jännittävä sukellus naimattomuuden historiaan ja sen syihin historian eri aikoina.Sinkku, vanhapiika, poikamies, …
Suomen poliittinen historia kolmessa vartissa käy läpi Suomen historiaa poliittisestanäkökulmasta. Aikajänteenä ovat vuodet 1917-2023 Suomen itsenäistymisestä …