Filter
Filosofi og religion
Filter
Vuonna 1894 ilmestynyt Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus luo katsauksen suomalaisten ja muiden suomen sukukieliä puhuvien kansojen kansanuskontoon. Se esittelee laajasti …
Loitsujen kirja vie lukijan maagiseen aikaan, jolloin enteiden tarkkaileminen ja loitsiminen kuuluivat suomalaisen kansan arkeen.Esivanhemmillamme oli loitsuvarasto lähes joka …
Tukholmassa poltettiin vuonna 1676 noitana suomalainen nainen. Kun Malin Matsintytär 1600-luvulla muutti Pohjanmaalta Ruotsin suurvallan pääkaupunkiin, hän ei osannut arvata, miten …
Mistä hyytävä kreivi Dracula vaelsi Transilvanian vuorille ja populaarikulttuurin klassikoksi? Mitä vampyyrit ovat ja mistä ne tulevat? Kuka oli Vlad Seivästäjä, Draculin …
Pohjolan myyttiset naiset ovat kiehtova joukko jumalattaria, haltioita, metsänneitoja ja muita esivanhempiemme kunnioituksen herättäneitä olentoja - kansanperinteemme …
Hämärässä salissa on asetuttu piiriksi. Jännittynyt seurue on kokoontunut spiritistiseen istuntoon. Elizabeth d'Esperance saapuu paikalle viimeisenä. Aika tuntuu …
Missä lymyävät Helsingin henget?Maailman aavepääkaupunkien joukkoon kuuluva Helsinki on täynnä levottomia sieluja. Kuka kuuluisuus vaeltaa öisin Kansallisteatterin käytävillä? …
Hyytävää historiaa!Suosittu kummitussarja jatkuu! Kolmas osa esittelee 14 kammottavaa kohdetta Napapiiriltä Suomenlahdelle.Kotimaanmatkailu tutuissa kohteissa saa uusia sävyjä, kun …
Maailma, jonka olemme jo lähes unohtaneetTontuista tunnetaan nykyisin lähinnä Korvatunturilla asuva joulutonttu, mutta joulupukin innokkaat apulaiset ovat tonttuperinteen nuorimpia …
Teos esittelee suomalaisen estetiikan keskeisimpiä kirjoituksia H. G. Porthanista Aarne Kinnuseen. Mukana on mm. J. V. Snellmanin, Yrjö Hirnin, Eino Kailan, Hans Ruinin ja J. A. …