Filter
Biografier og memoarer
Filter
Nuoren kosketinsoittajan unelmat toteutuivat HIMissä, mutta hinta oli kallis.HIM-yhtyeen asema yhtenä suomalaisen musiikin suurimpana vientituotteena on kiistaton. Bändi …
Venäjän armeija aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Sota järkytti koko Eurooppaa. Monien suomalaisten tavoin Ralf Sirén tunsi haluavansa tehdä jotain.1. …
Uusi laajennettu painos!Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni on yksi Suomen suurimmista sotasankareista, jonka motiiveista tutkijat ovat esittäneet ristiriitaisia teorioita. Törnin …
Kirja kertoo Miškasta, joka kasvaa aikuiseksi Mikoksi. Kasvutarinaan mahtuu totta ja vähän taruakin. Yksittäiset tapahtumat saavat laajemman ulottuvuuden ympäröivässä maailmassa ja …
Ainutlaatuinen Abba-kirja perustuu rakastetun bändin jäsenten uusiin haastatteluihin.Superyhtye Abba nousi koko maailman tietoisuuteen 1970-luvulla Euroviisujen myötä. Abban …
Puolalaisessa Bytomin kaupungissa useat nuoret naiset joutuivat raakojen kirveshyökkäysten kohteeksi 1970-luvulla. Jotkut naisista selvisivät hengissä, toiset eivät. …
HÄYHÄN UUSI 2024 PAINOS!Simo Häyhä (1905-2002) on maailman tunnetuin tarkka-ampuja. Hän on toiminnallaan viitoittanut myöhempien tarkka-ampujapolvien tien ja pitää edelleen …
Kirka Babitzin (1950-2007) oli suomalaisen viihteen kestotähti, jota rakastettiin, vaikka hän vaihtoi musiikkityyliä rautalangasta raskaaseen rokkiin, popista iskelmään. Kirkan …
Maalaiskylästä maailmalle on tarina karatevalmentajan karusta ja ihanasta arjesta, omasta kasvamisesta ottelijoiden mukana ja samalla seuravalmentajasta maajoukkuevalmennuksen …
Hyvät tavat säilyvät pisimpään. Hän ottaa teennäisen äänensävyn, hymyilee kohteliaasti ja katsoo silmiin. Tunteet haihtuvat. Ensimmäiseksi menevät huumorintaju, rakkaus, …