Laatokan Valamo oli 1800-luvulla suosittu vierailukohde, jonne matkoja tekivät niin venäläiset kuin suomalaisetkin tutkijat, kirjailijat, pyhiinvaeltajat ja turistit. Heidän matkakertomuksiaan julkaistiin lehdissä ja kirjoissa molemmin puolin rajaa.…
Synaksarion on ortodoksisen kirkon perusteoksia. Se on kokoelma pyhien miesten ja naisten elämäkertoja. Siihen kuuluvat kreikkalaiset, venäläiset ja muut itäiset pyhät, samoin kuin vanhan liiton ja jakaantumattoman kirkon läntiset pyhät.Suomeksi jul…
Tämä etiikan ja dogmatiikan käsikirja esittelee ortodoksisen kirkon eettisen ajattelun historiaa ja dogmaattisen perinnön keskeisiä tulkitsijoita. Kirja sisältää sekä tunnettujen kirkkoisien että modernien ortodoksiajattelijoiden tulkintoja opin ydi…
Kiinnostus ortodoksisuutta kohtaan on lisääntynyt, mutta helposti lähestyttävää kirjaa ei ole ollut saatavana pitkään aikaan. Upeasti kuvitettu teos avaa elämänmakuisen näkymän ortodoksien arkeen, hengellisyyteen ja historiaan. Kirjan sivuilla kuulu…
Kirjan tekstit ovat Suomen Ekumeenisen Neuvoston kahden jäsenen kirjoittamia. Hämeenlinnalainen ortodoksinen uskonnonopettaja Marianne Kantonen on laatinut ikonien selitystekstit ja oululainen luterilainen pastori Veijo Koivula on kirjoittanut mieti…
Synaksarion on ortodoksisen kirkon keskeisimpiä perusteoksia - kokoelma pyhien miesten ja naisten elämäkertoja. Suomeksi julkaistava 12-osainen suurteos on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Maaliskuun Synaksarion sisältää noin 300 pyhää sekä satoja h…
Johannes Paavali II:n kirjoitukset ja toiminta paavina kiinnittävät teologisten ajattelijoiden huomion ihmisruumiiseen, Jumalan kuvaan. Jason Lepojärven kirja tuo tämän pohdinnan suomalaisen lukijakunnan ulottuville. - Risto Saarinen, ekumeniikan pr…
Synaksarion on ortodoksisen kirkon keskeisimpiä perusteoksia - kokoelma pyhien miesten ja naisten elämäkertoja. Kokoelma kattaa tuhat vuotta läntisen ja kaksi vuosituhatta itäisen kristikunnan pyhiä sekä vanhan liiton hurskaat. Suomeksi julkaistava…
Kirja on kirkollisen elämän perusopas, joka sopii sekä lapsen että aikuisen käteen. Kirja on tarkoitettu mm:- ortodoksisen kirkon jäsenille- ortodoksiseen kirkkoon juuri liittyneille- perheisiin, joissa toinen aviopuoliso on ortodoksi- kerhojen ja t…
Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos puhuu nykymaailmalle aikamme ongelmista ortodoksisen perinteen kautta. Erityistä huomiota hän kiinnittää vihreään ajatteluun ja sen yhtymäkohtiin kristillisen askeettisen perinteen kanssa.Näkymättömän ja näkyvän ma…
Kirja koostuu kolmesta eri aihepiiristä: uskonopista, etiikasta ja liturgiikasta. Uskonoppi kertoo meille Jumalasta ja hänen suhteestaan meihin ihmisiin. Etiikka kertoo ihmisen suhteesta Jumalaan ja lähimmäisiin, ja liturgiikka käsittelee ortodoksis…
Nikos A. Matsukas esittelee luotettavalla tavalla ortodoksisen kirkon opin ja pohtii samalla totuuden ja tiedon suhdetta. Vanhan kirkon oppien painotusta ja kehitystä tutkimalla ymmärrämme paremmin Idän ja Lännen kirkkojen yhtäläisyyksiä ja eroja ni…
Ortodoksisen uskontokirjan Kohti kirkon elämää 3. luokan työkirja. Kirja sisältää monipuolisia kirjan teemoihin liittyviä tehtäviä.
Ortodoksisen uskontokirjan Minun kirkkoni - 5. luokan tehtäväkirja. Kirja sisältää monipuolisia kirjan teemoihin liittyviä tehtäviä.
Oppikirja sisältää raamatunkertomuksia, kirkkotietoutta, rukouksia ja veisuja. Kolmannen luokan osuudessa tutustutaan mm. Vanhasta testamentista luomiskertomuksiin, patriarkkakertomuksiin ja Israelin kansan vaiheisiin. Neljännen luokan osuus keskitt…
Viidennen luokan oppikirja opastaa käyttämään Raamattua. Se tutustuttaa oppilaan sekä omaan kirkkoonsa että muualla maailmassa oleviin ortodoksisiin kirkkoihin. Kirjassa kerrotaan myös muista kristillisistä kirkoista ja maailman muista uskonnoista.
Athoksen luostariniemimaa Koillis-Kreikassa on yli 1 000 vuotta ollut ortodoksisen uskonelämän merkittävin hengellinen keskus. Pyhän vuoren 20 pääluostarissa elää noin 2000 munkkia ja niissä vierailee vuosittain yli 100 000 pyhiinvaeltajaa. René Got…
Ortodoksisen uskontokirjan Minun kirkkoni 6. luokan työkirja. Kirja sisältää monipuolisia kirjan teemoihin liittyviä tehtäviä.
The Orthodox Church is a minority church in Finland, but has succeeded in establishing its ancient traditions of Eastern Christianity as a valued part of the country's culture. This magnificently illustrated volume opens up windows on the everyday l…
Samaan kirjaan on nyt yhdistetty sekä ensimmäisen luokan että toisen luokan tehtävät. Tehtävät on merkitty vaikeusasteen mukaan: helppo tehtävä (1. lk), kaikille yhteinen tehtävä (sekä 1. lk että 2. lk), vaativampi tehtävä ( 2. lk). Tämä helpottaa k…
Laatokan Valamon kaksisataahenkinen munkkiveljestö evakuoitiin talvisodan keskeltä ja he päätyivät Heinävedelle. Miten veljestön asettuminen Papinniemen kartanoon käytännössä tapahtui? Miten ikääntyvä veljestö selvisi hevosvetoisesta maataloudesta k…
Läroboken leder läsaren mot ett liv i kyrkan. Boken innehåller berättelser ur Bibeln och behandlar kyrkokunskap, böner och sånger. I den del som är avsedd för årskurs tre bekantar vi oss bland annat med skapelseberättelserna i Gamla testamentet, pat…