|
|
Jokaisen neulojan kaapeista niitä löytyy: keränloppuja, pikkuisia lankasykeröitä, purkutuomion saaneita ja kesken jääneitä tekeleitä, mallitilkkuja, niin ihania lankavyyhtejä, etteiniitä ole edes hennottu avata.
|
|
Mary Olki on maamme tunnetuin käsityökirjailija. Hänen laatimiaan selkeitä ja havainnollisesti kuvitettuja ohjekirjoja on ilmestynyt 1920-luvulta saakka, monia niistä myös kysyttyinä uusina painoksina eri vuosikymmenillä.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Tuunaus on tämän päivän kuumimpia trendejä, ja se on kasvanut marginaaliharrastuksesta monien suosimaksi ajanvietteeksi. Taitava tuunaaja tekee vanhasta uutta, kirpputoritavarasta kaunista ja asumisen estetiikasta ekologista.
|
|
Paina tyynyille uusi ilme, uudista olohuoneen seinät, designaa laukkusi uuteen kuosiin. Printtejä!-kirja opastaa, miten jättää oma jälkensä linoleumilla, silityslaudalla tai vaikka perunalla painaen.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Vuonna 2000 ilmestynyt Askartelun pikkujättiläinen on ollut suurmenestys. Hartaasti odotettu kakkososa tulvii nyt uusia ihania materiaaleja ja tekniikoita.
|
|
Miltä kuulostaa nokoset käsin ommellun tähtipeiton alla tai caffé latte samannimiseen täkkiin kääriytyneenä? Tilkku-unelmista löydät ohjeet liki neljäänkymmeneen tilkkutyöhön.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
- 50 inspiroivan ihanaa, helppoa ja nopeatekoista sisustusideaa kodin kaikkiin tiloihin.
|
|
Innostavia huovutusohjeita niin aloittelijalle kuin kokeneelle huovuttajallekin. Rentoudu huovutuksen parissa ja tee samalla ihania esineitä kotiin ja kauniita asusteita itselle tai ystävälle!
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Veikeissä vauvaneuleissa on 20 mielikuvituksellista neuleohjetta, joilla voi pukea tyylitietoisen vauvan päästä varpaisiin
|
|
Kransseja ympäri vuoden sisältää ohjeet noin 30 satumaiseen kranssiin, jotka koristellaan luonnonkukilla, hedelmillä, vihanneksilla ja muilla helposti saatavilla olevilla aineksilla.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Hurmaavia hääideoita käy läpi kaikki häiden koristelun tärkeimmät elementit: tyylikkään kattauksen, upeat kukkalaitteet, kekseliäät vieraslahjat ja muut kiinnostavat yksityiskohdat, jotka tekevät päivästä ainutlaatuisen.
|
|
Muistojen korut sisältää noin viisikymmentä hauskaa ja innovatiivista koruohjetta sekä runsaasti opastusta materiaaleihin ja niiden luovaan uusiokäyttöön.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Virkkaa upeita lintuja, perhosia ja metallinhohtoisina välkkyviä sudenkorentoja. Tai somia kukkasia, puunlehtiä, simpukankuoria ja kiviä, kaikkea mitä luonnosta löytyy.
|
|
Pienten pukimet sisältää 1930-50-lukujen lastenmuodin suosituimmat neuleohjeet nykypäivään sovellettuina. Ohjeet ovat helppotajuisia, ja ne onnistuvat nykyaikaisilla langoilla.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Tv:stä tutun suunnittelija Aija Rouhiaisen hyväntuulinen sisustuskirja vie lukijan mielenkiintoiselle matkalle maailmaan, jossa tiensä päähän tulleista esineistä tehdään toinen toistaan kekseliäämpiä tuotteita.
|
|
Näprää nuoralla on tarkoitettu johdatukseksi nuoratemppujen iloihin. Kirjassa esitellään useita yksinkertaisia ja monimutkaisempiakin kuvioita, joihin on havainnolliset ohjeet sekä kuvaus tempun alkuperästä
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
25 yksilöllistä neulemallia, jotka on neulottu ylellisistä villa- ja puuvillalangoista. Kirjan pitkä- ja lyhytvartiset sukat näyttävät hyvältä niin vaellus- kuin korkokenkien kanssa!
|
|
Ekologisuus on arvossaan myös käsitöiden harrastajien keskuudessa. Materiaalien alkuperä kiinnostaa monia, ja luomuviljellyistä ja kierrätetyistä materiaaleista valmistettuja lankoja on jo paljon saatavilla.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Suomalais-saksalaisen Laura Sinikka Wilhelmin lapsuusmuistoissa isoäiti kutoo räsymattoa, jonka kuteet on leikattu vanhoista vaatteista. Nyt Wilhelm itse luo vanhasta uutta vaate- ja sisustustekstiilimallistossaan, jonka kaikki tuotteet on valmistettu kierrätyskankaista.
|
|
Tilkuista on moneksi. Sen osoittaa värikäs käsityökirja, jonka tekijä Gerd Gellein Merkesdal kutsuu tutustumaan punavalkoiseen maailmaansa. Hänen kotimiljöönsä todistaa, ettei punainen ole vain joulun väri vaan mitä piristävin sävy myös keittiössä, kesäpuutarhassa tai piknikillä.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Kiireiden keskellä on hyvä rentoutua ja tehdä omin käsin pikkuprojekteja, jotka valmistuvat helposti ja nopeasti. Tarvitaan vain puikot, lankakerä ja tekemisen intoa
|
|
Susanna Zacke ja Sania Hedengren ovat sekaisin langoista ja suosittelevat samaa muillekin. Kun langoille antautuu, yksi työ näyttää tietä seuraavaan: matosta istuintyynyyn, lampunvarjostimesta kukkaruukkuun..
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Upea ompelukirja on verraton lahja tyylitaitureille ja vintagen harrastajille - niin vanhan ajan glamourin kuin modernin diivatyylinkin ihailijoille.
|
|
Pitsi on tekstiili, joka ei lämmitä eikä suojaa - sen ainoa tarkoitus on olla kaunis. Pitsi voi olla nostalgista tai raikkaan modernia, maalaisromanttista tai upean ylellistä, viattomuuden symboli tai viettelys.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Uusia riepumattoja (uusintapainos, näköispainos)
|
|
Voit valmistaa mm. afrikkalaistyylisiä rannerenkaita, ryöppyävän kaulakorun huopanyöristä, syvänpunaisen hiuskorun ja lehtikuvioisen huivin.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Kirjominen ja ristipistotyöt ovat ihanan rentouttavaa puuhaa. Jokainen oppii nämä taidot, ja jokaiselle sopivia malleja löytyy neljän ranskattaren elegantista oppaasta.
|
|
Skräpätyt eli itse kootut ja koristellut leikekirjat ovat saaneet Suomessakin huiman suosion. Tärkeät muistot ikuistetaan paperille ja pahville skräppääjän valitsemien valokuvien, koristeiden, piirrosten ja tekstien avulla.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Luonnonvärien lankapaletin luovuuteen kannustava sukellus värien kirjoon avaa mahdollisuuksien maailman jokaiselle neulojalle.
|
|
Kirjan tekijät ovat ideoineet betoniin innostuneille ja kokeilunhaluisille 29 uutta projektia koriste-esineistä pöytälevyyn ja jopa portaisiin. Materiaali on edullista, joten mielikuvituksen voi päästää valloilleen - antaa roiskua!
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Lautasliinojen taittelun ei tarvitse olla aikaa vievää näpertelyä vaan se voi olla kattamisessa pikainen ja antoisa vaihe, jonka tulokset ilahduttavat silmää.
|
|
Metallilanka on mainio materiaali näyttävien korujen valmistamiseen. Koruvaijeria ja eripaksuisia metallilankoja pujottelemalla, taivuttelemalla ja kieputtamalla voit luoda taatusti yksilöllisiä korva-, ranne- ja kaulakoruja sekä upeita sormuksia helmistä, luonnonkivistä tai lähes mistä tahansa muusta materiaalista.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Kun illat pimenevät ja sohvannurkka kutsuu, anna kirjontatyön viedä käsiä ja rauhoittaa mieltä. Kirjo kotiin tyyny tai pöytäliina tai piristä pukeutumista kirjotulla laukulla tai rintakorulla.
|
|
Surrur - Tee oma Marimekkosi yhdistää huippudesignia ja yllättäviä ideoita. Marimekko-kirjan englanninkielinen versio lanseerataan kansainvälisesti samaan aikaan suomenkielisen teoksen kanssa.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Made in Home -kirjan lähtökohtana on ollut loputon innostuksen ja luovuuden tuoma ilo, johon käsityön harrastajien lisäksi kuka tahansa vasta-alkaja tai uskalikko voi yhtyä.
|
|
Tässä ainutlaatuisessa neulekirjassa Cookie A. vie sukat jälleen aivan uusille urille. Erilaisia kuviointeja lähestytään niiden rakenteen avulla. Tuloksena on kokoelma jäljittelemättömän hienoja ja inspiroivia malleja.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Mielikuvituksellisia esineitä ja luovia ratkaisuja - niistä on iloinen keramiikka tehty. Kirjan vinkeillä voit helposti luoda kauniita ja persoonallisia esineitä.
|
|
Inhoatko koneiden ja laitteiden monimutkaisia käyttöohjeita, mutta et aina haluaisi pyytää apua muilta?
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Runsas kuvamaailma kutsuu sisään Suomen nimekkäimpien suunnittelijoiden työhuoneisiin ja koteihin. Kirja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden seurata suunnittelijan työtä läheltä ja toteuttaa projekteja omin käsin.
|
|
Scrapbooking eli skräppäys on mukavaa ajanvietettä, joka tuo perinteisen leikekirjan kokoamiseen kokonaan uuden ulottuvuuden. Valokuvia on kerätty albumeihin jo aikojen alusta, mutta skräppäyksessä sivut koristellaan persoonallisesti tapahtumiin liittyvillä muistoesineillä ja pienillä tarinoilla.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Moderni kortintekijän aarrearkku sisältää yli 60 uutta ohjetta joka lähtöön: jouluun ja halloweeniin, synttäreille ja ystävänpäivään, häihin ja kastejuhliin.
|
|
Inspiroiva ja paljon ideoita tarjoava Huoleton ja hienostunut koti henkii vapautunutta sisustusfilosofiaa ja tuo uuden tavan ajatella kodin tiloja ja tavaroita.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Melissa Morgan-Oakes mullisti sukankudonnan kehittämällä tekniikan, jolla kaksi sukkaa syntyy yhtä aikaa - taatusti samanlaisina.
Tämä kirja opettaa vallankumouksellisen 2 kerralla -tekniikan, jossa neulominen aloitetaan sukkien kärjestä ja edetään varsiin.
|
|
Tämän kirjan avulla kotoa löytyvät vanhat vaatteet, pöytäliinat, pyyhkeet, napit ja nauhat heräävät uuteen eloon. Kirja esittelee 35 toinen toistaan hauskempaa mielikuvitusotusta ja antaa tarkat ohjeet niiden valmistamiseen.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Hopeakorut ovat in! Joustavana ja suhteellisen edullisena materiaalina hopeasta voi luoda näyttäviä ja persoonallisia koruja. Siksi niiden tekeminen itse on erityisen palkitsevaa - ja yhä suositumpaa kursseilla ympäri maan.
|
|
Hopeasavi on mullistanut korunteon perinteen, sillä koruja valmistaakseen ei tarvitse enää hankkia kalliita välineitä tai polttouunia. Hopeasavi on tavallista savea muistuttavaa massaa, jossa on hopeahiukkasia. Sitä on helppo muovata, taitella, kaivertaa ja leikata.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Japaninkielinen sana "amigurumi" tarkoittaa virkattua pientä pehmomaskottia. Usein amigurumi on söpö eläinhahmo, mutta tämän kirjan ohjeilla voi virkata itselleen rakastettavan pienen hirviön, zombin, ninjan, vampyyrin tai vaikkapa ritarin.
|
|
Kun rakkaat perintöposliinit putoavat hyllyltä, tuloksena on tuhansia sirpaleita ja suurta surua. Menetys vaihtuu kuitenkin keksimisen iloksi, kun sirpaleet saavat uuden elämän osana mosaiikkityötä. Sirpaleista syntyy ruukku ja isonvanhempien häälahja-astiaston pirstaleet voi pukea uuteen asuun mosaiikkityössä.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Piirustuskoulu-kirjat ovat tunnetun japanilaisen taiteilijan helppokäyttöisiä piirustusoppaita. Piirretään iloisia ihmisiä -kirjassa luonnostellaan iloisia ihmisiä maapallon joka kolkasta vaihe vaiheelta etenevien ohjeiden mukaan.
|
|
Unelmiesi elämä on lähempänä kuin aavistatkaan: sinun on vain avattava sydämesi universaalille rakkaudelle. Niin paljon kuin olet valmis antamaan, vähintään yhtä paljon saat takaisin. Valinta on Sinun.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Supersuosittu Amigurumi-kirja saa jatkoa!Amigurumin virkkaaminen ei vaadi paljon aikaa, lankaa tai hermoja - virkkuukoukku ja jämälankakerä riittävät mainiosti.
|
|
Maalaus tarvitsee mallin, mutta kun taiteilija on valmis aloittamaan, lemmikki vaihtaa paikkaa tai pilvi muuttaa upean aurinkomaiseman tunnelman. Valokuvalla voit vangita ohimenevän hetken ja maalata siitä taulun myöhemmin ja aivan omassa tahdissasi.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Käytännöllinen ja ajaton neulekirja, jonka 53 mallista jokainen löytää juuri ne mieluisimmat sukat, pipot, käsineet, ranteenlämmittimet ja säärystimet.
|
|
Kehrääminen on uudelleen suosioon noussut harrastus. Kattavaa ja ajanmukaista suomenkielistä opasta ei kuitenkaan ole julkaistu yli 50 vuoteen.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Kudo itse kauniit matot on mattojen ideapankki, jonka runsaasta tarjonnasta matonkutoja voi valita mieleisensä mallin ja sidoksen ja tarvittaessa helposti muunnella niitä omaa tarvettaan vastaavaksi.
|
|
Tämä kirja tarjoaa kaiken mitä tarvitset oppiaksesi perinteisiä kädentaitoja ja luodaksesi kauniita käsitöitä. Käytetyt materiaalit ovat luonnonläheisiä, edullisia ja helposti saatavilla.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Tilkkutöitä voi ryhtyä harrastamaan kuka tahansa aiheesta innostunut. Aloittelijan on kuitenkin helpompi lähteä liikkeelle, kun mielikuvituksen ja tilkkujen lisäksi on käytettävissä tietoa työvälineistä ja työmenetelmistä.
|
|
Päästä luovuutesi valloilleen: suunnittele ja tee korusi muodikkaasti itse! Ihanat korut! tarjoaa helppoja, aloittelijallekin avautuvia ohjeita, kertoo käyttökelpoisista materiaaleista ja opettaa tekemisen tekniikat.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Lumoava laukkukirja antaa ohjeet käytännöllisten käsilaukkujen, tyylikkäiden olkalaukkujen, rentojen ostoskassien, muodikkaiden iltalaukkujen ja suloisten lastenlaukkujen valmistukseen.
|
|
Taidekasvatus ei ole monimutkaista. Pienellä vaivalla saat aikaan valtavasti! Tämä vanhemmille suunnattu opaskirja sopii myös niille isille, äideille, kummeille ja mummoille, jotka eivät innostu moni-mutkaisista askarteluoppaista tai kuvittelevat, etteivät osaa piirtää tai laulaa.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Eihän sitä usko, ennen kuin itse kokeilee ¿ että miten hämmästyttävän hienoja
yksinkertaisimmistakin lasiesineistä voi saada koristelemalla. Upeina kuultavat ja kimaltelevat lopputulokset ovatkin hyvä syy lasimaalauksen yhä kasvavaan suosioon.
|
|
Kun säilytystilat vastaavat tarpeita, koti pysyy helpommin siistinä ja tavarat löytyvät
vaivattomasti. Juuri oikean kokoisia ja näköisiä säilytyskalusteita on kuitenkin vaikea
löytää valmiina. Entä jos tekisit ne itse?
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Narritohveleita, vauvantöppösiä, turkisvällyjä – ja paljon muuta. Norjalainen käsitöiden taitaja Grete Gulliksen Moe on ottanut lähtökohdakseen Pohjolan perinteet ja antanut ideoiden virrata.
|
|
Lepakot lentävät, hula-tytöt tanssivat ja kortista pomppaa esiin kupliva cocktail-lasi tai kermainen synttärikakku! Kolmiulotteisuus ja pop up–tekniikka saavat paperin melkein heräämään eloon.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Brittiläisen korttien tekijän ja askarteluohjaajan Julie Hickeyn edellinen kirja (Uudet & näppärät kortti-ideat, 2005) on ollut myyntimenestys sekä kotimaassaan että Suomessa. Hänen uudessa kirjassaan on jälleen runsaasti raikkaita ideoita tyylikkäisiin kortteihin.
|
|
Kirjonta ei ole kiireisen ihmisen puuhaa, mutta siihen käytetyn ajan korvaa kaunis lopputulos. Kirjomalla voi koristella niin vaatteet kuin sisustustekstiilitkin. Projektin työläys määräytyy kirjottavan alan ja valitun tekniikan mukaan
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Lapsen oma huone on maaginen maailma. Siellä syntyvät suuret suunnitelmat ja unohtumattomat taideteokset, siellä tehdään mielikuvitusmatkoja ennennäkemättömiin paikkoihin.
|
|
Helppokäyttöiset ja monille eri pinnoille sopivat akryylivärit ovat monen harrastajataiteilijan suosikkiväline. Parasta niissä on kuitenkin monipuolisuus, ja siksi akryylimaalarin kannattaakin opiskella ja kokeilla rohkeasti eri tekniikoita.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Akvarellimaalaus on houkutteleva tekniikka, joka antaa maalarille mahdollisuuden käsitellä valoa ainutlaatuisella tavalla: valkoinen paperi kuultaa värien alta ja saa maalauksen ikään kuin loistamaan sisältäpäin.
|
|
Luonteva ote kynään, hiileen tai liituun ja oma näkökulma aiheisiin löytyvät rohkeasti kokeilemalla. Tämä asiantunteva opas neuvoo ja innostaa piirtäjää erilaisten välineiden, materiaalien ja tekniikoiden pariin.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Tilkkutyötä ja tikkaamista ei välttämättä yhdistetä kirjontaan lainkaan, mutta vanukirjonnasta tulee luontevasti monen tilkkutyöntekijän harrastus. Vanukirjonnassa ommellaan kaksi kangaskerrosta yhteen enemmän tai vähemmän koristeellisin tikkauksin, yleensä täytevanu välissään, ja toinen kankaista kootaan usein tilkuista.
|
|
Valokuvalla koristettu kortti muistuttaa vastaanottajaa hauskalla tavalla mieluisasta tapahtumasta, henkilöstä tai paikasta. Tavalliset onnittelukortit päätyvät helposti piironginlaatikkoon, mutta valokuvakortit talletetaan aarteina ja laitetaan esille.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Öljymaalit tarjoavat parhaat mahdollisuudet käyttää erilaisia maalaustekniikoita. Niillä saa aikaan myös sattumanvaraiselta vaikuttavaa jälkeä, mikä lisää työskentelyn lumoa ja rohkaisee taiteilijaa kokeilemaan rajojaan.
|
|
Lasin työstäminen upeissa väreissä hehkuviksi lyijylasiikkunoiksi tai Tiffany-töiksi ei loppujen lopuksi ole kovin vaikeaa. Lasi on kuitenkin aivan omanlaisensa materiaali, jonka käsittelyssä on otettava huomioon monenlaisia seikkoja, myös turvallisuusnäkökohtia.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Tuskinpa löytyy yhtään lasta, joka ei mielellään ottaisi lahjaksi pehmoisesta polyesterifleecestä ommeltua possua, pupua, kissaa tai muuta otusta.
|
|
Virkkaamisen suosio jatkuu, eikä ihme; mukavannäköistä jälkeä syntyy nopeasti ja yllättävän helposti. Tässä kirjassa on 25 kaunista mallia vauvoille sekä leikki-ikäisille tytöille ja pojille: puseroita, jakkuja, lakkeja, liivejä ja sieviä asusteita kuten huiveja ja kasseja.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Ompelemalla valmistuu monenmoista hauskaa, värikästä ja pehmeää! Tässä kirjassa on paljon lahjaideoita eri-ikäisille lapsille, esimerkiksi kaste- ja syntymäpäivälahjoiksi.
|
|
Neulominen on jo jonkin aikaa ollut in - se on nyt kaiken ikäisten suosikkiharrastus. Tässä nuorille suunnatussa innostavassa neulekirjassa on koko joukko värikkäitämallitöitä kuten pipoja, säärystimiä, kaulaliinoja ja hartiahuiveja.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Yhä useammat hylkäävät heikot ja huterat "kertakäyttöhuonekalut" - vanhat, umpipuiset, vahvat huonekalut ovat taas arvossaan. Tämän kirjan ohjeilla voi antaa uuden elämän perintöhuonekaluille tai kirpputorilöydöille, joiden verhoilu on päässyt huonoon kuntoon.
|
|
Nukke on lapsen hyvä ystävä, joka on aina valmis kuuntelemaan ja auttaa lasta ilmaisemaan tunteita ja ajatuksia. Nukella on muutenkin aivan erityinen asema lelujen joukossa, onhan se ihmisen kuva.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Haluatko saada vihreän langan päästä kiinni? Ekohenkisyys ei merkitse enää pelkästään pullojen kierrätystä tai jätteiden lajittelua - se on kokonainen elämäntapa, jota voi hyvin toteuttaa vaikkapa neulomisessa.
|
|
Lapsi on luova luonnostaan ja nauttii omilla käsillä tekemisestä. Askarteleminen on mukavaa yhteistä ajanvietettä. Kuin huomaamatta lapsi oppii tärkeitä taitoja - leikkaamaan saksilla paperia ja kangasta, pujottamaan langan neulansilmään ja ottamaan mittoja.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Mitä tehtäis? Vaikka eläinsorminukkeja, nukenvaatteita, käteviä kasseja, söpöjä hiuspinnejä, merirosvovarusteita, keppihevosia, sheriffintähtiä...
Intona ompeluun! on 5-12-vuotiaille tarkoitettu ompelukirja, jossa luodaan kangastilkuista, napeista ja nauhoista uusia leluja, koristeita ja lahjatavaroita.
|
|
Valoisassa huoneessa on hyvä olla. Kulttuurissamme kodin valaisimia käytetäänkin sekä koriste- että hyötytarkoituksessa. Tämä idea- ja inspiraatiokirja kertoo miten itse voi valmistaa yksilöllisiä lamppuja.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Tilkkutöiden parissa mielikuvitus saa lentää ja luovuus kukoistaa. Tämän kirjan 20 tilkkupeiteohjetta on laadittu erityisesti vasta-alkajille ja sellaisille tilkkuilijoille, jotka haluavat näyttäviä lopputuloksia nopeasti.
|
|
Sisustustekstiileillä saa huoneen ilmeen uudistettua nopeasti ja helposti. Kun ne suunnittelee ja tekee itse, lopputulos on juuri omaan makuun ja lämäntapaan sopiva.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Keramiikkatöiden koristelussa on vuosituhansien kuluessa opittu käyttämään yhä monipuolisempia tekniikoita, ja väri- ja muotokieli on tavattoman rikasta.
|
|
Puulelujen tekeminen ei vaadi kalliita materiaaleja eikä erityistaitoja. Isän, vaarin tai kummisedän tekemä paloauto, nosturi tai kaivinkone on ostolelua rakkaampi ja kestää kauan ehjänä.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Jokaisessa kodissa on paljon kaunista kehystettävää: lapsen piirros, rakas valokuva, itse maalattu
akvarelli, muistoja herättävä maisemakortti. Paljon sellaista, jolle haluaa antaa juuri oikeanlaiset
kehykset. Sellaiset saa varmimmin tekemällä ne itse.
|
|
Kaipaako kotisi sisustus uudistamista, mutta et halua hankkia uusia huonekaluja? Kauniilla kankailla saa ihmeitä aikaan; huoneen ilmeen ja tunnelman voi tekstiileillä muuttaa aivan toiseksi.
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Askartelun ammattilaiset lyövät pöytään kortit, jotka ihastuttavat taitavalla kädenjäljellään ja valloittavat vintagehengellään. Leimailu on korttiaskartelun verraton valtti, jolla kesytetään isokin askartelu-urakka.
|
|
Alkuteos: Origami and papercraft
|
| Kerro kaverille!
| Kerro kaverille!
|
|
|
Hauskat kasvomaalaukset ovat lastenkutsujen kestohitti. Myös aikuisten roolipeleissä ja naamiaisjuhlissa taidokkaat kasvomaalaukset säväyttävät. Tämä kirja opettaa, miten todelliset kasvotaideteokset syntyvät. Kirja sisältää 50 mallia ja selkeät, vaihe vaiheelta etenevät ohjeet niiden toteuttamiseksi.
|
|
|
| Kerro kaverille!
|
|
|