Jack Kerouac, 1950-luvun beat-sukupolven henkinen isä, tallensi proosassaan tuon aikakauden tunnot jazzmusiikin improvisoivaan tyyliin.
Vuonna 1944 Jack Kerouac ja William S. Burroughs vietiin poliisikuulusteluihin murhan jälkeen. Eräs heidän ystävänsä, Lucien Carr, oli puukottanut toisen, David Kammererin.
Jack Kerouac halusi edetä sanataiteessa kuin jalkapallokentällä peliväline kainalossa. Päätä pahkaa ja väistöliikkeillään brassaillen. Hän oli kutakuinkin yhtä sietämätön mies kuin romaanihenkilönsä Jack Duluoz.
Dramaattinen romaani Beat Generationin kuninkaan alter egon rakkausjutusta meksikolaistytön kanssa. Runollisen kaunis kieli elävöittää klassisen traagista tarinaa. Miljöönä lumoava Mexico City.
Jack Kerouac oli mestari kirjoittamaan haikuja, kolmirivisiä ja 17-tavuisia japanilaisia runoja. Kerouac teki kokeiluja tällä vuosisatojen ikäisellä genrellä.
Desolationin enkelit on yksi Kerouacin pääteoksista, jonka tapahtumat sijoittuvat aikaan juuri ennen päähenkilö Jack Duluozin kirjallista menestystä.