-
Alaotsikko:
kirkon ääni
-
Kirjailija:
-
Kustantaja:
-
Sidosasu:
Sidottu
-
Kieli:
suomi
-
Julkaistu:
2008
-
Sivumäärä:
539
Martti Simojoki
(Sidottu)
Kuvaus:
Arkkipiispa Martti Simojoen syntymästä tulee vuonna 2008 kuluneeksi 100 vuotta. Simojokea voidaan pitää itsenäisen Suomen merkittävimpänä kirkonmiehenä, jonka vaikutus tuntuu kirkon elämässä vielä tänäkin päivänä. Simojoki toimi piispana kahdessa hiippakunnassa ennen kuin hänet valittiin arkkipiispaksi vuosiksi 1964-1978.Arkkipiispana Simojoki joutui tasapainoilemaan radikaalien ja konservatiivien välissä ottaessaan kirkon puolesta kantaa muun muassa jumalanpilkkaan, kommunismiin, Vietnamin sotaan, seksuaalikysymyksiin ja aborttiin. Kirkon sisällä Simojoki osoittautui Urho Kekkosen kaltaiseksi vallankäyttäjäksi, jonka edessä papit ja piispakollegat nöyristelivät.Teos perustuu pääosin ennen julkaisemattomaan lähdeaineistoon, ja se romuttaa useita vallitsevia käsityksiä esimerkiksi naispappeuden toteutumisesta kirkossa. Kirjalla on ollut vaikutusta myös jo ennen sen ilmestymistä: teos pakotti kirkon päättämään rippisalaisuutta koskevan materiaalin julkisuudesta.
Kuuluu seuraaviin aihealueisiin
Kuuluu seuraaviin kirjastoluokkiin
Etsi muita kirjoja: