Hakutulokset: kohina
Etsimme kuitenkin kirjoja hakusanalla Kohina , mikä antoiyhteensä 52 hakutulosta
Barhin Kohin Balda Diva
Ihan kohta on joulu!
Mukana jouluisia askarteluja, jotka on suunnitellut Instagramista tuttu Tiia Kelloniemi!Hurmaava joulunodotuskirja, jota luetaan kuin joulukalenteria. Kun pieni Melina innostuu …
Inho teatteria kohtaan
"Jos minun olisi pitänyt maksaa täydet sata markkaa Yövieraat-ryhmän Nummisuutareista, muistaisin ensi kesänä ja saman valinnan edessä laskeskella, montako keskaria sillä satasella …
Israel - mosaiikki ja risteyskohta
Israelia kuvataan mosaiikkina ja risteyskohtana. Tämän kirjan parissa olen ollut jo viisi vuotta. Lopulta päätettyäni Israelin lisenssiopaskurssin ja sen annin rikastamana …
Israel - mosaiikki ja risteyskohta: Raamatun Israel nyky-Israelin kontekstissa, aikamatkakirja
Israelia kuvataan usein mosaiikkina tai risteyskohtana. Mosaiikiksi sitä kutsutaan ihmisten ja historian vaiheiden eroavaisuuksien vuoksi. Mosaiikin osat ovat kuitenkin rinnakkain …
Isä, tyttären heikko kohta
Mitä tytär haluaa isästä? En osaa vastata, mutta ehkä sinulle selviää mitä minä haen. Kirja kertoo minun ja isäni suhteesta, ennen ja nyt. Kirjassa on mukana vahvasti isän …
Isä, tyttären heikko kohta
Mitä tytär haluaa isästä? En osaa vastata, mutta ehkä sinulle selviää mitä minä haen. Kirja kertoo minun ja isäni suhteesta, ennen ja nyt. Kirjassa on mukana vahvasti isän …
Joko kohta on joulu?
Minun lempipaikkani tässä maailmassa on joulun odotus.Se hetki kun antaa itselleen luvan kaivaa joulukirjat pinon päällimmäiseksi yöpöydälle ja joulukoristelaatikot vaatehuoneen …
Joko kohta on joulu?
Minun lempipaikkani tässä maailmassa on joulun odotus. Se hetki kun antaa itselleen luvan kaivaa joulukirjat pinon päällimmäiseksi yöpöydälle ja joulukoristelaatikot vaatehuoneen …
Joulupukki tulee kohta
Runokokoelma hetkistä, kun kuvat muuttuvat ja rakennelmat sortuvat. Ristiriidoista. Kohtaamisista. Pelosta ja lohdutuksesta.