Hakutulokset: Ilona Nykyri
yhteensä 9 hakutulosta
Ehkä Esther
Kohtalonmarssia Googlen kartallaRaikkaan omaääninen, palkittu kertomusromaani yhden suvun ja siten koko Euroopan historiasta, maailmasta joka ei tunnu millään oppivan …
Kävelyretki ja muita kertomuksia
Miten sijoittaa kirjallisuuden maailmaan arvoituksellinen sveitsiläiskirjailija Robert Walser (1878-1956)? Hänestä tiedetään Suomessa toistaiseksi verraten vähän: yhtään kokonaista …
Konttoristi
Keksijä Carl Toblerin konttoristikseen palkkaama Joseph Marti saapuu sateisena maanantaiaamuna työnantajansa loisteliaalle huvilalle. Hän on sekä mielissään että huolissaan: kopean …
Smaragdinvihreä
Aikakaudesta toiseen seikkaillut Gwendolyn on aivan maassa. Oliko Gideonin rakkaudentunnustus lainkaan todellinen?Särkynyttä sydäntä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä parantelemaan, …
Ehkä Esther
Kohtalonmarssia Googlen kartallaRaikkaan omaääninen, palkittu kertomusromaani yhden suvun ja siten koko Euroopan historiasta, maailmasta joka ei tunnu millään oppivan …
Supervalta EU
Tiivis johdatus EU:n turvallisuus- ja asevarustelupolitiikan kehitykseen aina järjestön alkuajoista lähtien. Teos analysoi hyvin luettavassa muodossa Euroopan …
Kirahvin kaula
Intensiivinen romaani kuvaa surullisen humoristisesti itäsaksalaisnaisen sisäistä kamppailua rajusti muuttuvassa maailmassa. Biologianopettaja Inge Lohmark on ihmisvihaaja ja …
Minä ja Kaminski
Palkittu kansainvälinen läpimurtoromaani tekee nabokovilaiseen tyyliin ironista ja nauruhermoja kutkuttavaa pilkkaa nykyihmisen halusta olla joku.Taidekriitikko Sebastian Zöllner …