Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 137 hakutulosta
Julmien jumalten saari
”Meitä oli seitsemän. Olimme eristyksissä pienellä saarella. Ja yksi meistä oli murhaaja.”Alex Michaelidesin Hiljainen potilas oli huikea maailmanmenestys. Tämä omaperäinen, …
Kuolonsiivet
Kaksi lasta tutkii Visbyn alla olevia tunneleita ja löytää maanalaisen luolan, joka on huhujen mukaan ollut luostarin munkkien salainen kohtaamispaikka.Kolmekymmentäviisi vuotta …
Joulu unelmien kartanohotellissa
Skotlantilaisen feelgoodin kuningattaren ihana jouluinen uutuus Koti pikkusaarella -sarjasta ilmestyy! Jouluvalmistelut pienellä Muren saarella ovat tavallistakin kuumeisemmat. …
Ole sinä minun
Milan ja Blaken dramaattisesta erosta on kulunut kaksi vuotta, kun Mila palaa sukutilalleen Nashvilleen kesäksi ennen yliopiston aloittamista. Kun selviää, että myös Blake sekä …
Rei Shimura ja tappava manga
Koukuttava sarja jatkuu! Antiikkikauppiaan tili ei ole niin muhkea, etteikö Rei Shimuran pitäisi miettiä myös muita tulonlähteitä. Niinpä Rei on alkanut kirjoittaa kolumneja …
Suuri huiputus
Suuri huiputus on inspiroiva tositarina tavallisen naisen polusta vuorikiipeilijäksi ja rehellinen kuvaus siitä, mitä unelman tavoittelu vaatii.Kun idea odottamatta iskee, ei …
Sissipataljoona tulessa
Sissipataljoona 3 saa yllättävän marssikäskyn, ja pataljoona suuntaa länteen, poispäin rintamalta. Vänrikki Hilli ei tiedä, minne hän joukkuettaan johdattaa, mutta käsky on käsky. …
Pohjalta ponnistaen
Sota on lopultakin ohi, ja eletään vimmaista jälleenrakennusaikaa. Kansakuntaa yhdistää vahva halu nousta jaloilleen. Mutta Kalle saa karvaasti kokea, että ilmapiiri on muuttunut. …
Loputtoman yön kaupunki
FBI:n erikoisagentti Pendergast kylmäverisen sarjamurhaajan jäljillä.Teknologiamiljardöörin vauhdikas seurapiiritytär katoaa. New Yorkin poliisi ei reagoi, ennen kuin nainen …
Vaihdokkaat
Palkittu dekkaristi Camilla Grebe vie poikansa Carl-David Pärsonin kanssa lukijan maaseutumiljöön synkkiin salaisuuksiin, tutun todellisuuden tuolle puolen. Vaihdokkaat on …
Taivasverkko
Pelottavan ajankohtainen, Meri-Lappiin sijoittuva poliisiromaani kuvaa pohjoisen huumesotaa ja hybridisodankäyntiä arktisella alueella.Ronja Jentzsch joutuu todistamaan silmitöntä …
Pitkäsoitto
Raakel Oksalla on kädet täynnä töitä, joten hänen miesystävänsä Danne tarjoutuu hoitamaan remontin, jossa perinteikäs Oivan kone -elektroniikkaliike muuttuu sukupolvenvaihdoksessa …