Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 214 hakutulosta
Hopealiekkien valtakunta
Sarah J. Maasin häikäisevän fantasiasarjan viides osa on romantasya kuumimmillaan.Nesta Archeron on aina ollut ylpeää ja temperamenttista sorttia. Pataan joutuminen vastoin omaa …
Sinusta pidän aina kiinni
Häikäilemätön liikemies Lucian ja tulisieluinen kirjastonhoitaja Sloane vihaavat toisiaan erään yhteisessä menneisyydessä sattuneen tapahtuman vuoksi. Kun riitapukarien kinastelu …
Loputtoman yön kaupunki
FBI:n erikoisagentti Pendergast kylmäverisen sarjamurhaajan jäljillä.Teknologiamiljardöörin vauhdikas seurapiiritytär katoaa. New Yorkin poliisi ei reagoi, ennen kuin nainen …
Ole sinä minun
Milan ja Blaken dramaattisesta erosta on kulunut kaksi vuotta, kun Mila palaa sukutilalleen Nashvilleen kesäksi ennen yliopiston aloittamista. Kun selviää, että myös Blake sekä …
Voiman kynnet
Maailmanmenestykseen nousseen, kouluikäisille suunnatun Tulisiivet-seikkailusarjan 9. osa.Kilpikonna ei ole mikään sankari. Jos hän olisi, hän käyttäisi animusvoimiaan Pyrrhian …
Vaihdokkaat
Palkittu dekkaristi Camilla Grebe vie poikansa Carl-David Pärsonin kanssa lukijan maaseutumiljöön synkkiin salaisuuksiin, tutun todellisuuden tuolle puolen. Vaihdokkaat on …
Jo joutuvi yö
Mies löydetään ammuttuna vaasalaisesta puistosta elokuisena aamuna. Pian toinen mies surmataan kotirappusille.Mija Wadölle annetaan tehtäväksi ratkoa arvoitukselliset murhat. Kun …
Veteen kirjoitettu
Menestyskirjailija Julia Malmros ryhtyy kirjoittamaan jatkoa maailmankuuluun jännityssarjaan. Taustatutkimusta tehdessään hän tutustuu salaperäiseen krakkeriin Kim …
Oikeuden palvelija
Kirja suositun Netflix-sarjan taustalla.Lincolninsa takapenkillä töitään tekevä puolustusasianajaja Mickey Haller on vajonnut edustamaan pikkurikollisia. Yllättäen hän saa eteensä …